Kinky-yhteisö keskustelupalstoilla ja bileissä

BDSM, sadomasokismi, bondage, fetissit… Kinkyyn seksuaalisuuteen liittyy usein stigma: se on jotain mihin liittyy väärinkäsityksiä, ja mikä usein pidetään piilossa ulkopuolisilta. Yhteenkuuluvuuden tunteminen ja yhteisöllisyys on tärkeää myös yksilöllisyyttä korostavassa nykyajassa. Se lisää hyvinvointia niin psyykkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Kinkyt luovat yhteisöllisiä ja turvallisempia tiloja vaikkapa kinkybileiden ja internetyhteisöjen muodossa.

Vaikka erilaiset fetisismin ja sadomasokismin muodot poistettiin Suomessa kansainvälisestä ICD-10 tautiluokituksesta vuonna 2011, kinkyä seksuaalisuutta saatetaan silti pitää jopa sairautena. Populaarikulttuurissa fetissit esitetään usein vitsinä tai sadomasokismi väkivaltana. Saatetaan jopa ajatella ettei BDSM-harrastaja ole pätevä työskentelemään vaikkapa lasten parissa. Esimerkiksi sadomasokismiin kuuluu kuitenkin olennaisena osana yhteinen sopimus ja suostumuksellisuus. Sadomasokistisen leikin (tai session) puitteista on sovittava etukäteen osapuolten välillä, ja kommunikaatio on myös session aikana tärkeää.

Koska kinky seksuaalisuus pidetään usein visusti kaapissa stigman vuoksi, yksilö saattaa kuvitella olevansa yksin mieltymystensä kanssa, ja kumppanin löytäminen voi tuntua toivottomalta. Myös pelko siitä, että itsessä on jokin vialla kun normaalina pidetyt asiat eivät kiinnosta tai kiihota, voi aiheuttaa ahdistusta ja sosiaalista eristäytymistä.

Ihminen kaipaa ympärilleen yhteisöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nykypäivänä kinky-yhteisö löytyy helpoiten internetistä. Netin kautta voi hakea paitsi tietoa, myös ympärilleen henkilöitä, jotka jakavat omat intressit. Yhteisön löytyminen on yksilölle usein voimakas ja helpottava kokemus, ja usein puhutaankin kotiin löytämisestä.

Kun halutaan tavata ihmisiä kasvotusten ja nähdä henkilöt keskustelupalstojen nimimerkkien takana, osallistutaan usein yhdistysten järjestämään toimintaan: kokouksiin, pubi-iltoihin ja kinkybileisiin. Bileet ovat usein kinkyn karnevalistinen näyttämö, jonne tullaan paitsi tapaamaan tuttuja ja tutustumaan, myös näyttäytymään fetissiasussa ja leikkimään.

Kinkybileet on puolijulkinen tila, jossa kaikki saavat olla vapaasti omine mieltymyksineen osana yhteisöä.  Bileet järjestetään usein jonkin baarin tiloissa, mutta tapahtumaan liittyy erilaisia sääntöjä; bile-etiketti kieltää esimerkiksi kuvaamisen tai toisen koskemisen ilman lupaa. Säännöillä luodaan turvallinen tila, pidetään yllä solidaarisuutta yhteisön sisällä sekä rakennetaan me-henkeä.

Kinkybileet sekä internetyhteisöt saattavat olla ensimmäinen tila, jonne henkilö tuntee olevansa tervetullut omana itsenään, ja missä erilaisuutta ei tuomita – tai ylipäätään pidetä erilaisuutena. Siksi nämä yhteisöt ovat merkittäviä ja niiden olemassaolo on tärkeää.

 

Teksti: Johanna Pohtinen, kansatieteen jatko-opiskelija, FM

Artikkelikuva: Turun BDSM-yhdistys ry:n bilejuliste, kuva Tomi Junnila/Turun Baletti.

Lue lisää:
Pohtinen Johanna 2014: Kinky seksuaalisuus arkisena ja arjesta irrottavana ilmiönä. Seksologinen aikakauskirja 1(1), sivut 3–14.