Lelut olivat vielä runsaat sata vuotta sitten pääosin kotitekoisia. Monet lapsiperheet saattoivat lisäksi tilata leikkikaluja paikallisilta käsityöläisiltä kotona tehtyjen, yksinkertaisempien lelujen rinnalle. Vain varakkaimmilla perheillä oli mahdollisuus hankkia teollisesti valmistettuja leluja 1900-luvun alkupuolella. Sittemmin leluteollisuus on kasvanut valtavasti, ja samoja leluja näkee kaikkialla kehittyneissä valtioissa.
Lelujen materiaalit ovat muuttuneet merkittävästi muovin korvatessa aiempia materiaaleja, kuten puuta. Elektroniset lelut ja erilaiset mobiilipelit kasvattavat suosiotaan, mutta ne eivät ole syrjäyttäneet perinteisten lelujen suosiota. Lapset leikkivät yhä nukeilla, autoilla ja rakennuspalikoilla.
Vaikka lelut ovat muuttuneet paljon aikojen saatossa, yksi asia on pysynyt samana: lelun tarkoitus on viihdyttää ja kasvattaa lasta.
Nykyisin lelutrendit vaihtuvat nopeasti, kun ne seuraavat muun muassa lastenohjelmien hahmoja. Leikkikalut ovatkin läpi historiansa muuttuneet yleisen muodin mukana: esimerkiksi puuautoihin lisättiin ”häkäpönttöjä” 1940-luvun häkäpönttöautojen innoittamana. 2000-luvulla lelut ovat taasen teknistyneet, ja kauppojen leluhyllyiltä voi löytää niin äänikirjoja, robottikoiria kuin interaktiivisia nukkeja.
Vanhempi sukupolvi saattaa nähdä elektronisten lelumarkkinoiden olevan uhka lasten kehitykselle, sillä tämän käsityksen mukaan lapset eivät enää vaivaudu leikkimään käsin kosketeltavilla leluilla. Uudet leikkikalut ja -tavat voivat kuitenkin myös kannustaa lapsia liikkumaan. Lapset leikkivät sillä, mitä heidän on mahdollista saada ja mitä heille milloinkin tarjotaan. Näin kunkin ajan lelut heijastavat yhteiskuntansa ja kulttuurinsa arvoja sekä tapoja.
Teksti: Elina Wall ja Pinja Tervonen, kansatieteen työseminaari 2016 (toim. Marianne Mäkinen)
Artikkelikuva: Lapsia leikkimässä polkuautolla, kuva Mehiläinen-lehdestä. 1950-luku. Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja Olavi Mannonen.