Jääkaappi ja jäät kaapissa

Kylmä lähde tai joskus hankikin on kelvannut tilapäisesti ruokien ja tarveaineiden säilytykseen. Paikallaan pysyvän asutuksen myötä on rakennettu myös erilaisia kylmäsäilytysratkaisuja. Yleisnimi jääkaappi kuvaa laajasti useimpia.

Erityisesti talojen ja tilojen maitotalous vaati jäähdyttämistä ja kylmää talvikelien ulkopuolellakin. Jääkaapilla tarkoitetaan nykyisin sähköistä kotitalouden laitetta tai kokonaisuutta, johon saattaa kuulua viileäkaappi ja pakastinosuudetkin (Jenkkikaappi). Suomalaisessa arjessa pärjättiin vuosikymmeniä ennen sähköistymisen aikaa, ja paikoin vielä sen jälkeenkin, varsinaisilla jäätä sisältävillä kaapeilla. Tämä merkitsi jäännostoa, useimmiten läheisestä joesta tai järvestä.

Kestävän jään sahaaminen suorakaiteenmuotoisiksi palasiksi tapahtui esimerkiksi justeerista tehdyllä jääsahalla tai usein myös konevoimalla. Apuna saattoivat olla esimerkiksi veneisiin tai puutarhan muokkaukseen tarkoitetut koneet. Hevosen tai traktorin avulla lohkareet kuljetettiin talojen pihoihin ja peitettiin purulla. Tästä kasasta haettiin jäähdytysjäätä niin maitotaloudelle kuin pienempiinkin tarpeisiin puusta rakennettuihin jääkaappeihin.

Auralainen kyläseppä nosti vielä 1960-luvulla Aurajoesta lohkareita, ja kauppasi niitä alueen talouksiin.

Vähitellen sähköistymisen myötä alkoi jääkaappi ja sitä käyttävät taloudet pärjätä ilman lisättyjä irtojäitä, kun sähkö ja kompressori tuotti kylmän. Luonnollisesti kaasujääkaappejakin on käytetty laajasti esimerkiksi kesämökeillä. Ensimmäisen oikean jääkaapin kerrotaan ilmestyneen Suomeen jo 1928, vaikka varsinaisen yleistymisen aikaa oli vasta 1950-luku. Kylmäaineina freonit ovat nykyisin vaihtuneet luonnon hiilivetyihin, jotka ovat vähemmän haitallisia.

Jääkaappia esiteltiin muiden kodinkoneiden rinnalla Helsingin kotimaisen tuotannon suurparaatissa vuonna 1958. Video: YLEn Elävä arkisto.

Vuoden 2016 jääkaappien edustusmalleja mainostetaan lauseella: ”uudenlainen älykäs jääkaappi” (Samsung), sekä rosterikuorella ja energiatehokkuudella. Joissakin malleissa mainostetaan ovessa sijaitsevaa jääpala-annostelijaa. Jäät ovat siis siirtyneet kaapin sisältä ulko-oveen! Kaappeja kuvataan myös seuraavasti: ”Sen älykäs anturi-järjestelmä käyttää useita ulko- ja sisäantureita optimoidakseen lämpötila- ja kosteustasot…” ja ”Digitaalinen invertteri kompressori käyttää …”. Nykyjääkaapin ominaisuuksia ovat myös True no Frost -toiminto, LED-valo, Moisture control box sekä Power Cool. Hyvän käsityksen jääkaapin kehityksestä saa esimerkiksi Ylöjärvellä sijaitsevasta Suomen Jäähdytystekniikkamuseosta.

 

Teksti: Timo J. Virtanen, kansatieteen lehtori, FL

Artikkelikuva: Jääkaappi, jonka ovessa on magneeteilla kiinnitettyjä kuvia. Kuva: Museovirasto, kuvaaja Elina Hirvikoski 2013.

Lue lisää jääkaapeista:
Nieminen, Anne 2016: Jääkaappi kulttuurioliona. 100 vuotta mennyttä ja tulevaa -verkkosivusto.