design

Puukko-designia

Puukko on pysynyt muodoltaan lähes samanlaisena läpi vuosisatojen. Aiemmin puukkoja tehtiin käsityönä, ja alueilla oli omat puukkomallinsa.

Puukko on tärkeä työkalu, jota käytetään edelleen monissa töissä. Puukko keksittiin jo rautakaudella (400 eaa.–1200 jaa.). Rautasepät alkoivat muokata rautaa sulattamalla, takomalla ja karkaisemalla sitä sopivaan muotoon. Esimerkiksi Ravattulan Ristimäen kalmistosta on löytynyt useita rautakautisia puukkoja.

Puukon valmistus on monivaiheinen prosessi, ja se vaatii taitoa. Hiiliterästä taotaan ja muotoillaan alasimen päällä. Teräaihiota kuumennetaan ja taotaan useaan kertaan, jotta puukon ominaisuudet ja kestävyys paranevat. Tämän jälkeen terä kuumennetaan hehkuvan punaiseksi ja karkaistaan, eli upotetaan veteen. Puukonterä hiotaan haluttuun muotoon. Lopulta se ”päästetään” eli kuumennetaan sinertäväksi ja annetaan jäähtyä itsekseen. Terä viimeistellään kiillottamalla ja hiomalla se teräväksi.

Kolmannen polven puukkomestari Kustaa Lammi valmistaa puukkoa Kauhavalla 1980. Video: Museoviraston Kuvakokoelmat.

Pohjanmaa ja erityisesti Kauhava ovat olleet tunnettuja puukoistaan. Juho Kustaa Lammi aloitti puukkojen valmistuksen Kauhavalla 1800-luvun puolessa välissä. Lammi kehitti myös puukonvalmistukseen uusia tekniikoita ja työvälineitä. Hän toimi yhteistyössä Iisakki Järvenpään kanssa, ja he kehittivät yhdessä kauhavalaisen perinteisen puukkomallin. Puukolla on erityisasema suomalaisessa kulttuurissa, mikä näkyy parhaiten alueellisten puukkotyyppien monipuolisuudesta.

Vaikka puukko sellaisenaan ei enää olekaan kaikkien jokapäiväisessä käytössä, on se edelleen monitoimityökalu, joka kulkee niin työmiesten kuin retkeilijöidenkin mukana.

Hintavan käsityöpuukon sijaan monelle tutumpi esine saattaa olla ruotsalainen mora, jota pystyy ostamaan lähes kaikista marketeista, ja jonka hinta ei päätä huimaa. Loppujen lopuksi puukko itsessään on muuttunut melko vähän. Suurin muutos on tapahtunut valmistusmateriaaleissa, mutta puukon muotoilu on pysynyt samana lähes vuosisatoja.

 

Teksti: Kim Eriksson, Marja Kauranen ja Sanni Lilja (Toim. Anne Nieminen, FM).

Lue lisää puukoista:
 Jussi Luoma (2007), Kustaa Lammi ja puukot (kansatieteen pro gradu -tutkielma).

Kuvat: Kustaa Lammin puukkoja. Hikuta-arkisto, TYKL-kokoelmat.

 

Demokraattista ja litteää

”Please, have a seat.” kehotetaan Pete Canaryn internet-meemiksi nousseessa sarjakuvassa. Huonekalujätti Ikean työhaastatteluun saapuva mies kohtaa sarjakuvassa haasteen, joka on tuttu monille Ikean asiakkaille: huonekalu täytyykin koota itse.

Tuotteet on pakattu litteisiin ruskeisiin pahvilaatikoihin, joiden sisältä paljastuu ruuveja, heloja, muttereita, kannattimia ja erilaisia huonekalun osia. Asiakkaan tehtäväksi jää kuljettaa paketti kotiin ja ohjeita seuraamalla kasata itselleen lopullinen Billy, Lack tai Kallax.

Ajatuksen litteästä paketista kehitti Ikean pitkäaikainen suunnittelija Gillis Lundgren 1950-luvun alussa. Lundgren huomasi, kuinka paljon kuljetuksessa säästyy tilaa, kun pöydän jalat irrottaa kansilevystä. Itse koottavia huonekaluja oli Ruotsissa ollut tarjolla jo ennen Lundgrenin ideaa, mutta perustajansa Ingvar Kampradin mukaan Ikea oli ensimmäinen huonekalualan yritys, joka alkoi kehittää ideaa systemaattisesti osana liiketoimintaansa.

Paketteihin pakatut huonekalut säästivät olennaisesti kuljetus- ja varastointikustannuksia, mutta lopulta niiden merkitys ulottuu tätä laajemmalle: siihen kuinka sisustamme ja rakennamme kotiamme.

Historiallisesti tarkasteltuna huonekalut ja muu kodin tarpeisto ovat olleet usein ylpeydenaiheita tekijälleen ja hänen yhteisölleen. Toisinaan niiden tärkeys korostui, kun niitä annettiin lahjoiksi ennen häitä. Huolella valmistetun esineen avulla saattoi osoittaa olevansa hyvää ainesta puolisoksi. Sängyt, kaapit ja pöydät olivat umpipuuta. Ne olivat kulutusta kestäviä ja tukevia, mutta raskaita liikuttaa. Pian huonekaluja saattoi tilata myös puusepänverstailta, usein kuitenkin niiden hinta rajoitti monien suomalaisten kotien huonekalujen määrää.

Vuoden 1996 uutisissa esiteltiin Suomen ensimmäistä Ikean myymälää. Video: YLEn Elävä arkisto. 

Tänä päivänä teollisesti suurella volyymilla tuotetut huonekalut ovat yhä useamman saatavilla. Niin kutsuttu demokraattinen muotoilu, tuotteita mahdollisimman monelle, on nostettu muun muassa Ikean liikeideaksi. Sänky, sohva, kirjahylly ja ruokapöytä ovat kaikki voineet saapua kotiin litteässä paketissa. Esimerkiksi Gillis Lundgrenin suunnitteleman Ikea-klassikon, Billy-kirjahyllyn, kriittiset mitat ruskeassa paketissa ovat 206x29x13 cm. Aika hyvin yli kaksi metriä korkealta ja 80 senttimetriä leveältä hyllyltä.

Myös nykyhuonekaluissa käytettävät materiaalit, kuten lastulevy, vaahtomuovi ja kennopahvi ovat keveitä ja edullisia valmistaa. Toisaalta ne eivät kestä kulutusta samaan tapaan kuin käsityönä valmistetut puiset edeltäjänsä. Tämä yhtälö on johtanut siihen, että kodin sisustuksesta on tullut muuttuvaa. Tavarat kiertävät yhä nopeammin kaatopaikalle tai uusille omistajille erilaisten vaihtorinkien kautta. Vielä helpompaa on liikutella huonekaluja kodin sisällä: olohuoneen pöytä lastenhuoneeseen, kirjahylly makuuhuoneeseen, tilaa uudelle divaanille! Voidaan myös pohtia, onko litteä paketti tuonut mukanaan tasapäisyyden ongelman. Paljastuuko paketeista liian standardoitu sisustus?

 

Teksti: Päivi Salonen, kansatieteen jatko-opiskelija, FM

Artikkelikuva: Kuvakaappaus Pete Canaryn internet-meemistä.