digitalisaatio

Haastatteluja, kuvaamista ja keruuta – kansatieteen kenttätöitä

Kansatieteen keskeisimpiä profilointiperusteita on oppiaineen suhde aineistonhankintaan. Tämä merkitsee kenttätyön tekemistä. Taustat tälle toiminnalle löytyvät yleisetnografisesta tiedemaailmasta ja etnografisista menetelmistä. Aikaisemmin erityisesti antropologia on tullut tunnetuksi kaukaisten ja eksoottisten yhteisöjen parissa tapahtuvasta tiedon tallentamisesta ja keruusta.  Myös suomalaiset varhaiset sosiaaliantropologit (esim. E. Westermarck, R. Karsten, H. Granqvist) tekivät vastaavia matkoja ja kansatieteilijät erityisesti yhdessä kielitieteilijöiden kanssa lähinnä suomalais-ugrilaisten kansojen pariin (esim. S. Pälsi, U.T. Sirelius). Kulttuuriantropologian kautta teemat ja kenttävariaatiot ovat saavuttaneet huomattavan kirjon, ja mukana ovat esimerkiksi niin urbaani kuin lääketieteellinenkin näkökulma. Myös historiatieteet ovat tavallaan etnografisoituneet aineistonhankinnassaan.

Otteita kenttätyöpäiväkirjasta. Kenttätöitä tehtiin Bengtskärin majakalla keväällä 2013. Turun Yliopistosäätiö on rahoittanut tutkimusta. Kuva: Timo J. Virtanen.

Myöhemmin matkan ja ”primitiivisyyden” avulla tapahtunut kohteen määrittely on saanut rinnalleen ”homeland anthropologyn”, suomalaisen ja vertailevan kansatieteen sekä eurooppalaisen etnologian kaltaiset ulottuvuudet. Kansatieteessä primaari tutkimuskohde on ollut oma kansa, vaikka vertailevaa näkökulmaa on korostettu. Nykyisin kenttätyön avulla pyritään usein lähestymään muutos- ja murrosprosesseja. Näihin voivat kuulua niin maahan- ja maastamuutto kuin arkisen teknologian kehityskin. Samalla maantieteellisen sijainnin avulla määrittyvä kenttä-käsite on kokenut inflaation. Kenttä voidaankin määrätyn kylän tai kaupungin lisäksi ymmärtää yhtä hyvin esimerkiksi instituutioksi, arkistoksi, ilmiöksi tai tapahtumaksi.

Kansatieteen kenttätyökurssilla Tarvasjoella keväällä 2016. Kuva: Timo J. Virtasen kokoelmasta.

Etnografisten menetelmien palettiin ovat kuuluneet erityisesti haastattelun, havainnoinnin, kyselyjen ja kuvaamisen erilaiset menetelmät.  Yhä useammin painotetaan eettisyyttä, kenttätyön dialogisuutta ja tutkijasubjektin sekä tutkittavaobjektin suhteen luonnetta. Samalla voidaan pohtia kansatieteellisen kenttätyön ja hiljattain lanseeratun yliopiston kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen yhteisiä piirteitä.  Etnologisessa kenttätyössä keskustellaan myös osallistamisesta, törmäyttämisestä ja soveltavasta tutkimuksesta.  Tallennusmenetelmien kehittyessä kenttätyön tekninen ja teknologinen osuus on muuttunut kelanauhureista ja filmikameroista digitaalisten tallenteiden käytöksi. Kenttämateriaalien arkistoinnin suhteen vastaava kehitys on helpottanut tutkijoiden työtä niin aineistojen lähestymisen kuin jakamisenkin näkökulmista.  Kenttätöiden historia ja olemus kuvastuu sekä kenttätyökertomusten kautta että myös arkistoidun aineiston, opinnäytteiden ja julkaistun tutkimuksen avulla. Turkulaisessa kansatieteessä kenttätyön alkeet kuuluvat jo ensimmäisen vuoden opintosisältöihin ja kumulatiivisesti koko opintopolkuun.  Nykypäivän näkökulmasta se on toimintaa valtiorajan kaksoiskaupungissa, jokiohjelmien ja kuntaliitosten tutkimuksessa tai yhtä hyvin silakanpyynnin parissa.

Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen muistihuone, joka esitteli muistoja Aurajoesta sekä vastaanotti ja taltioi kaupunkilaisten jokikokemuksia. Kuva: Anne Simola 2011.

Teksti: Timo J. Virtanen.

Artikkelikuva: Kansatieteen opiskelijoita Aurajoen ylittävällä kampiförillä vuonna 2010. Kuva: Timo J. Virtanen.

Lue lisää kansatieteestä:

Ruotsala, Helena 2005: Matkoja,  muistoja, mielikuvia. Kansatieteilijä kentällä. Teoksessa: Korkiakangas P. , Olsson, P.  & Ruotsala, H.  (Toim.) Polkuja etnologian menetelmiin.  Ethnos-toimite 11. s. 45-76. Ethnos ry. Helsinki.

Virtanen, Timo J. 2016: KENTTÄMETODINEN KOKEILU. Muistihuone 2011 kulttuuripääkaupunkivuoden jokihankkeessa.  Teoksessa:  Kirjoittamalla kerrotut. Kansatieteelliset kyselyt tiedon lähteinä.  Korkiakangas, P. , Olsson, P. Ruotsala, H. & Åström, A-M. (Toim.) Ethnos-toimite 19. s. 384 – 416. Ethnos ry. Helsinki.

Virtuaalista kaupankäyntiä 2050-luvulla

Teknologinen kehitys on nopeaa. Puhelimissa voimme kohdata jo alkeellista tekoälyä, kuten Applen Siri-avustajan. Myös virtuaali- ja laajennettua todellisuutta kehitetään vauhdilla. Se tarjoaa jo nyt esimerkiksi sisätilojen kuntopyöräilijälle vaihtuvia maisemia. Millä tavoin virtuaalitodellisuus vaikuttaa tulevaisuuden kaupankäyntiin?

Kaupankäynti muodostaa tulevaisuudessakin ison osan yhteiskuntaamme, mutta jo nyt voidaan nähdä, että 2050-luvulla meidän tuntemamme tapa ostaa ja myydä on muuttunut. Tälläkin hetkellä voit ohikulkumatkalla hakea kaupasta valmiiksi pakatun ruokakassin, jonka olet tilannut netin kautta aikaisemmin päivällä. Se voidaan kuljettaa sinulle myös valmiiksi kotiin. Joillakin paikkakunnilla on kokeiltu lämmitettäviä ja jäähdytettäviä postilaatikoita, joihin kaupan toimittamat ruokatavarat voidaan huoletta jättää odottamaan asukkaiden kotiinpaluuta.

Maailmalla, samoin kuin Suomessa, on myös testattu tavaroiden lennättämistä ostajien koteihin pienillä miehittämättömillä lentolaitteilla: nelikoptereilla eli droneilla.

Heikkojen, ja usein jo vähän vahvempienkin, tulevaisuudesta kertovien signaalien avulla voidaan rakentaa pohjaa tulevien vuosikymmenten päivittäistavarakaupalle. Voidaan pohtia esimerkiksi sitä, onko 2050-luvulla enää samassa määrin isoja marketteja kuin nykyisin. Jo nyt asiakas voi tilata tavaroita netin kautta helposti, ja vaatekaupassa peili voi näyttää päälläsi olevan vaatteen toisessa värissä tai kuosissa. Tulevaisuudessa kaupat eivät välttämättä tarvitsekaan isoja varastoja tavaroitaan varten. Liikkeessä saattaa olla kokeiltavissa vain rajallinen tuotevalikoima, jota voidaan näyttää digitaalisesti asiakkaalle: kaupassa tehty tilaus voi olla kotona odottamassa jo siinä vaiheessa, kun asiakas saapuu ostoksilta takaisin asuntoonsa.

Virtuaalitodellisuus tarjoaa valtavia mahdollisuuksia kaupankäyntiin tulevien vuosikymmenten aikana. Ostoksia voidaan tulevaisuudessa tehdä entistä enemmän kokonaan virtuaalisesti.

Tähän on olemassa jo vahva pohja, sillä internetissä tapahtuva kaupankäynti on 2010-luvulla todellista valtavirtaa. Voit kierrellä virtuaalisessa kaupassa ja valita hyllyistä tuotteita virtuaaliseen ostoskoriisi. Samoin esimerkiksi tuoksujen tuottamisen teknologian kehittyessä, asiakas voi leipäosastolle saapuessaan haistaa vastapaistetun leivän tuoksun.

Tämä voi tehdä virtuaalisesta ostamisesta paitsi nopeaa ja kiinnostavaa, myös mahdollisesti ympäristöystävällisempää kuin nykyinen tapamme ostaa tavaroita. Tavaroiden kuljetuksesta jää pois yksi välivaihe: ”tehtaalta välivarastoon, sieltä kaupalle ja edelleen asiakkaan kotiin” -muotoinen toiminta muuttuu tavaran toimittamiseksi tehtaalta tai välivarastolta suoraan asiakkaalle. Se voi säästää luontoa ja energiaa.

Vaihtoehtoja kaupankäyntiin tulee silti olemaan jatkossakin. Ihmisten ja yhteiskuntien eriarvoistumisen riski kasvaa teknologioiden kehittyessä. Fyysisen ja virtuaalisen kaupankäynnin väliltä mahdollisesti puuttuvat rajapinnat vaikuttavat niin, että tulevaisuudessa kaikilla ihmisillä ei ole samanlaisia keinoja hankkia tarvitsemiaan tavaroita. Teknologioiden ja palveluiden kehityksessä onkin tärkeää kiinnittää jatkossa huomiota siihen, että erilaisten ihmisten tarpeet otetaan laajasti huomioon erilaisia palveluratkaisuja suunniteltaessa.

 

Teksti: Jussi Lehtonen, kansatieteen tutkijatohtori, FT

Artikkelikuva: Kaupankäyntiä 1950-luvulla: myyjä esittelee Timo Sarpanevan Lansetti-lasimaljakkoa ostajaa esittävälle henkilölle. Lavastettu tilanne. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

 

Paperinen valokuvakansio vai Facebookin kuvakokoelma?

Valokuva-albumi on perinteisessä muodossaan jäänyt hiljalleen jo osaksi menneisyyttä, ja se on muuttanut muotoaan sähköiseksi. Olkoonkin tallennusväline kännykkä selfiekepillä, polaroid-kamera tai pokkari, herättävät valokuvat ihmisissä mieleen muistoja ja tunteita.

Ensimmäiset valokuva-albumit – kuvien säilyttämistä, keräämistä ja selaamista varten – tulivat porvariston käyttöön jo 1860-luvulla. Visiitti- eli käyntikorttikuvia säilytettiin omissa rasioissaan ja albumeissaan. 1900-luvun vaihteen valokuvastudioissa alettiin kuvata myös ihmisen elinkaareen liittyviä juhlahetkiä, kuten hää- ja rippikuvia. Teollistumisen ja varallisuuden kasvun myötä valokuvaus tavoitti yhä useampia ihmisiä. Rullafilmien, laatikkokameroiden ja ensimmäisten värifilmien ansiosta valokuva oli levinnyt 1950-luvulla jo lähes kaikkiin suomalaisiin koteihin. Kuvaustilanteet monipuolistuivat ja aiheita olivat esimerkiksi joulun vietto, syntymäpäivät, hautajaiset, luonto ja maisemat.

”Ennen se oli semmosta, että mentiin kylään katteleen valokuvia. – – se tavallaan se yhteisöllisyys, mikä siinä aikasemmin oli, että sä tapasit ihmisiä niinkun kasvotusten.” *

Perinteiset albumit olivat kartonki-, nahka- tai tekonahkakantisia. Valokuvien viereen kartonkisivulle kirjoitettiin usein kuvaa selventävä teksti. Myöhemmin albumeja on tehty myös muovista, ja kuville on varattu omat paikkansa muovitaskuista. Monet perheet kuvasivat vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun vaihteessa perinteisellä filmikameralla, jolloin kuvat on kehitetty ja aseteltu albumeihin.

YLEn Uutisissa vuodelta 2014 oli juttu valokuvien jakamisesta sosiaalisessa mediassa. Video: YLEn Elävä arkisto.

Valokuva-albumien merkitys on muuttunut erityisesti 2000-luvulla, digikameroiden ja kännykkäkameroiden käytön myötä. Digikuvista voidaan painattaa kuvakirjoja. Erityisesti monenlaiset selfiet, arki- ja matkakuvat täyttävät sähköisiä kansioita Facebookissa ja Instagramissa.

Valokuva-albumien yhteinen selailu ja muistelu ovat muuttuneet yhteiskuvien ottamiseksi kännykällä. Kuvilla kerätään tykkäyksiä ja kommenteja internetissä.

Suurella osalla ihmisistä on kuitenkin edelleen hyvin nostalginen suhde lapsuuden kodeissa koottuihin perhealbumeihin. Ne ovat kuin kuvattuja päiväkirjoja elämän kaaren huippuhetkistä. Albumit antavat lisäksi tietoa edesmenneiden sukulaisten elämästä ja menneistä ajoista, joita ei enää mistään muualta tavoita. Millä tavoin sähköiset valokuvakansiot jäävätkään muistiin tuleville polville?

 

Teksti: Helen Mettälä, Suvi Salminen ja Erja Marin, kansatieteen työseminaari 2016 (toim. Marianne Mäkinen)
* Viittaus haastattelusta kansatieteen työseminaarityössä ”Valokuva-albumin muuttuneet merkitykset” (Helen Mettälä, Suvi Salminen & Erja Marin 2016).

Artikkelikuva: Kuvakaappaus, Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen Facebook-sivut.

Lue lisää valokuvien arjen historiasta:
Leppänen, Anu-Riikka 2016: Henkiin herääviä valokuvia. Hiiskuttua-verkkolehti.