Kirjan täydeltä Lempiäisten suvun lapsuusmuistoja

Lempiäisten sukuseuran ja kansatieteen oppiaineen monivuotisen projektin huipentuma koetaan Turun kirjamessuilla syksyllä 2017! Sukupolvien äänet. Lempiäisten sukuseuran jäsenten lapsuus- ja nuoruusmuistoja -sukuteos julkaistaan sunnuntaina 8.10.2017 Turun kirjamessujen yhteydessä klo 15.00–15.20 Eino-tilassa. Muistoista ja tutkimusprojektista pidetään samalla paneelikeskustelu.

Lempiäisten sukuseuran ja Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen yhteinen tutkimusprojekti on pian valmis ja kansien välissä. Sukupolvien äänet. Lempiäisten sukuseuran jäsenten lapsuus- ja nuoruusmuistoja on sukukirjaksi uudenlainen. Sukupuiden esittelyn sijaan kirjaan on tallennettu suvun jäsenten kertomia lapsuus- ja nuoruusmuistoja. Aikamatka kattaa lähes koko Suomen satavuotisen itsenäisyyden.

Vuonna 2014 alkaneeseen projektiin osallistui yli 70 Lempiäisten suvun jäsentä. Vanhin heistä on syntynyt 1920-luvulla ja nuorimmat 2000-luvulla. Muistitietoa kerättiin Turussa toukokuussa 2016 ja Lappeenrannassa syyskuussa 2016 järjestetyillä haastattelupäivillä, joiden lisäksi tehtiin yksittäisiä henkilöhaastatteluja eri puolilla Etelä-Suomea.

Haastattelupäivillä oli mukana innostunut joukko kansatieteen opiskelijoita, jotka suorittivat samalla etnografisen kenttätyön opintojaksoaan.

Projektin alkuvaiheessa järjestettiin myös sähköinen Webropol-kysely ja muutama suvun jäsen lähetti kirjeitse vapaasti kirjoitettuja muistelmiaan.

Kerrottujen muistojen lisäksi tärkeässä osassa on ollut visuaalinen muistaminen. Projektin aikana saatiin tutkimuksen käyttöön yhteensä 1355 valokuvaa. Turussa ja Lappeenrannassa haastatellut piirsivät myös kognitiiviset kartat paikoista, jotka heille lapsuudessa ja nuoruudessa olivat merkityksellisiä. Haastattelut litteraatioineen, valokuvat ja muu tutkimusmateriaali on tallennettu Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen arkistoon, kansatieteen kokoelmaan (TYKL).

Lapsenlapsetkin pääsivät mukaan talon töihin mummolassa käydessään. Kuvan lapset Rautjärvellä 1960-luvun lopulla. Kuva: Anna-Liisa Lemisen kokoelma.

Monenmoiset paikat kotipiirissä ja kauempana, leikit kavereiden kanssa ja erilaiset koulumuistot yhdistävät Lempiäisten suvun jäseniä läpi vuosikymmenien. Sotien jälkeinen jälleenrakennus ja pula-aika näkyvät vanhempien sukupolvien lapsuusmuistoissa ahkerana työntekona, mutta aikaa muistellaan silti monin tavoin onnellisena.

Arkielämän muutos nousee voimakkaana esiin: elintaso on vuosikymmenien myötä noussut ja arki teknistynyt. Lähtökohta hämmästyttää tämän päivän ihmistä, jolle arjen teknisyys on itsestään selvää.

Kun 1930-luvun kotitupaa valaisi vain karbidilamppu, vaikutti valaistu kirkko sunnuntaisin lapsen silmin suorastaan pelottavalta kaikessa kirkkaudessaan. Vielä 1970-luvullakin elämä maaseudulla saattoi olla mukavuuksiltaan varsin yksinkertaista. Diginatiiveille nykylapsille vaikkapa mökkeily antaa maistiaisia siitä, millaista elämä aikaisemmin on ollut.

Pienet pyöräilijät pysähtyneinä kuvattavaksi 1980-luvun alkupuolella Helsingissä. Kuva: Juhani Lempiäisen kokoelma.

Liikkuminen on yksi teemoista, mikä korostuu Lempiäisten suvun haastatteluissa. Lempiäiset ovat kulkeneet ja matkustaneet jo vuosikymmeniä sitten, mutta keinot ja kohteet ovat muuttuneet ajan myötä. Sukset olivat aikaisemmin maaseudulla elinehto, sillä niillä hiihdettiin talvisin pitkiäkin välimatkoja. Nykyään hiihto on enää harrastus, ja hiihtämään matkustetaan talvilomalla varta vasten sinne, missä on hyvin lunta tarjolla. Sulan maan aikaan on kuljettu polkupyörällä. Ensimmäinen oma polkupyörä on edelleen suuri asia lapselle, mutta 1950-ja 1960-luvuilla sen arvo oli moninkertainen. Polkupyörä hankittiin usein ensimmäisillä itse ansaituilla rahoilla, ja oma pyörä mahdollisti arkipäivän liikkumisen laajemmalla säteellä kuin kävellen.

Autot ovat Lempiäisten suvun jäsenten muistoissa merkittävässä osassa. Perheen ensimmäinen auto 1950- tai 1960-luvulla saattoi olla lapsen ylpeydenaihe.

Omalla henkilöautolla päästiin myös lomamatkoille Lappiin ja Norjaan. Nuoremmille suvun jäsenille autot kulkuvälineenä ovat arkipäivää, mutta ne voivat olla myös harrastus. Vanhoja autoja kunnostetaan, kauko-ohjattavilla pienoismalleilla ajetaan kilpaa ja metsissä mennään off road -maastoautoilla.

Off road -autot lähtemässä reitilleen sukuseuran tapahtumassa Lappeenrannassa syyskuussa 2016. Kuva: Kari Virtasen kokoelma.

Teemoittain jaoteltujen muistojen lisäksi kirjaan sisältyy artikkeleita, jotka johdattelevat tutkimusprosessin kulkuun ja avaavat kansatieteellisen tutkimuksen näkökulmia. Lisäksi katsauksenomaiset tietolaarit taustoittavat muisteluissa esiin nousseita ilmiöitä. Sukupolvien äänet. Lempiäisten sukuseuran jäsenten lapsuus- ja nuoruusmuistoja -sukuteos julkaistaan sunnuntaina 8.10.2017 Turun kirjamessujen yhteydessä klo 15.00–15.20 Eino-tilassa. Muistoista ja tutkimusprojektista pidetään samalla paneelikeskustelu. Tervetuloa kuuntelemaan ja esittämään kysymyksiä!

Teksti: Eija Schwartz.

Kirjan tiedot:

Sukupolvien äänet. Lempiäisten sukuseuran jäsenten lapsuus- ja nuoruusmuistoja.
Toim. Niina Koskihaara ja Maija Mäki
ISBN 978-951-29-6904-3
Kirjaa myy Lempiäisten sukuseura verkkokaupassaan.

Haastatteluja, kuvaamista ja keruuta – kansatieteen kenttätöitä

Kansatieteen keskeisimpiä profilointiperusteita on oppiaineen suhde aineistonhankintaan. Tämä merkitsee kenttätyön tekemistä. Taustat tälle toiminnalle löytyvät yleisetnografisesta tiedemaailmasta ja etnografisista menetelmistä. Aikaisemmin erityisesti antropologia on tullut tunnetuksi kaukaisten ja eksoottisten yhteisöjen parissa tapahtuvasta tiedon tallentamisesta ja keruusta.  Myös suomalaiset varhaiset sosiaaliantropologit (esim. E. Westermarck, R. Karsten, H. Granqvist) tekivät vastaavia matkoja ja kansatieteilijät erityisesti yhdessä kielitieteilijöiden kanssa lähinnä suomalais-ugrilaisten kansojen pariin (esim. S. Pälsi, U.T. Sirelius). Kulttuuriantropologian kautta teemat ja kenttävariaatiot ovat saavuttaneet huomattavan kirjon, ja mukana ovat esimerkiksi niin urbaani kuin lääketieteellinenkin näkökulma. Myös historiatieteet ovat tavallaan etnografisoituneet aineistonhankinnassaan.

Otteita kenttätyöpäiväkirjasta. Kenttätöitä tehtiin Bengtskärin majakalla keväällä 2013. Turun Yliopistosäätiö on rahoittanut tutkimusta. Kuva: Timo J. Virtanen.

Myöhemmin matkan ja ”primitiivisyyden” avulla tapahtunut kohteen määrittely on saanut rinnalleen ”homeland anthropologyn”, suomalaisen ja vertailevan kansatieteen sekä eurooppalaisen etnologian kaltaiset ulottuvuudet. Kansatieteessä primaari tutkimuskohde on ollut oma kansa, vaikka vertailevaa näkökulmaa on korostettu. Nykyisin kenttätyön avulla pyritään usein lähestymään muutos- ja murrosprosesseja. Näihin voivat kuulua niin maahan- ja maastamuutto kuin arkisen teknologian kehityskin. Samalla maantieteellisen sijainnin avulla määrittyvä kenttä-käsite on kokenut inflaation. Kenttä voidaankin määrätyn kylän tai kaupungin lisäksi ymmärtää yhtä hyvin esimerkiksi instituutioksi, arkistoksi, ilmiöksi tai tapahtumaksi.

Kansatieteen kenttätyökurssilla Tarvasjoella keväällä 2016. Kuva: Timo J. Virtasen kokoelmasta.

Etnografisten menetelmien palettiin ovat kuuluneet erityisesti haastattelun, havainnoinnin, kyselyjen ja kuvaamisen erilaiset menetelmät.  Yhä useammin painotetaan eettisyyttä, kenttätyön dialogisuutta ja tutkijasubjektin sekä tutkittavaobjektin suhteen luonnetta. Samalla voidaan pohtia kansatieteellisen kenttätyön ja hiljattain lanseeratun yliopiston kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen yhteisiä piirteitä.  Etnologisessa kenttätyössä keskustellaan myös osallistamisesta, törmäyttämisestä ja soveltavasta tutkimuksesta.  Tallennusmenetelmien kehittyessä kenttätyön tekninen ja teknologinen osuus on muuttunut kelanauhureista ja filmikameroista digitaalisten tallenteiden käytöksi. Kenttämateriaalien arkistoinnin suhteen vastaava kehitys on helpottanut tutkijoiden työtä niin aineistojen lähestymisen kuin jakamisenkin näkökulmista.  Kenttätöiden historia ja olemus kuvastuu sekä kenttätyökertomusten kautta että myös arkistoidun aineiston, opinnäytteiden ja julkaistun tutkimuksen avulla. Turkulaisessa kansatieteessä kenttätyön alkeet kuuluvat jo ensimmäisen vuoden opintosisältöihin ja kumulatiivisesti koko opintopolkuun.  Nykypäivän näkökulmasta se on toimintaa valtiorajan kaksoiskaupungissa, jokiohjelmien ja kuntaliitosten tutkimuksessa tai yhtä hyvin silakanpyynnin parissa.

Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen muistihuone, joka esitteli muistoja Aurajoesta sekä vastaanotti ja taltioi kaupunkilaisten jokikokemuksia. Kuva: Anne Simola 2011.

Teksti: Timo J. Virtanen.

Artikkelikuva: Kansatieteen opiskelijoita Aurajoen ylittävällä kampiförillä vuonna 2010. Kuva: Timo J. Virtanen.

Lue lisää kansatieteestä:

Ruotsala, Helena 2005: Matkoja,  muistoja, mielikuvia. Kansatieteilijä kentällä. Teoksessa: Korkiakangas P. , Olsson, P.  & Ruotsala, H.  (Toim.) Polkuja etnologian menetelmiin.  Ethnos-toimite 11. s. 45-76. Ethnos ry. Helsinki.

Virtanen, Timo J. 2016: KENTTÄMETODINEN KOKEILU. Muistihuone 2011 kulttuuripääkaupunkivuoden jokihankkeessa.  Teoksessa:  Kirjoittamalla kerrotut. Kansatieteelliset kyselyt tiedon lähteinä.  Korkiakangas, P. , Olsson, P. Ruotsala, H. & Åström, A-M. (Toim.) Ethnos-toimite 19. s. 384 – 416. Ethnos ry. Helsinki.