laitteet

Haastatteluja, kuvaamista ja keruuta – kansatieteen kenttätöitä

Kansatieteen keskeisimpiä profilointiperusteita on oppiaineen suhde aineistonhankintaan. Tämä merkitsee kenttätyön tekemistä. Taustat tälle toiminnalle löytyvät yleisetnografisesta tiedemaailmasta ja etnografisista menetelmistä. Aikaisemmin erityisesti antropologia on tullut tunnetuksi kaukaisten ja eksoottisten yhteisöjen parissa tapahtuvasta tiedon tallentamisesta ja keruusta.  Myös suomalaiset varhaiset sosiaaliantropologit (esim. E. Westermarck, R. Karsten, H. Granqvist) tekivät vastaavia matkoja ja kansatieteilijät erityisesti yhdessä kielitieteilijöiden kanssa lähinnä suomalais-ugrilaisten kansojen pariin (esim. S. Pälsi, U.T. Sirelius). Kulttuuriantropologian kautta teemat ja kenttävariaatiot ovat saavuttaneet huomattavan kirjon, ja mukana ovat esimerkiksi niin urbaani kuin lääketieteellinenkin näkökulma. Myös historiatieteet ovat tavallaan etnografisoituneet aineistonhankinnassaan.

Otteita kenttätyöpäiväkirjasta. Kenttätöitä tehtiin Bengtskärin majakalla keväällä 2013. Turun Yliopistosäätiö on rahoittanut tutkimusta. Kuva: Timo J. Virtanen.

Myöhemmin matkan ja ”primitiivisyyden” avulla tapahtunut kohteen määrittely on saanut rinnalleen ”homeland anthropologyn”, suomalaisen ja vertailevan kansatieteen sekä eurooppalaisen etnologian kaltaiset ulottuvuudet. Kansatieteessä primaari tutkimuskohde on ollut oma kansa, vaikka vertailevaa näkökulmaa on korostettu. Nykyisin kenttätyön avulla pyritään usein lähestymään muutos- ja murrosprosesseja. Näihin voivat kuulua niin maahan- ja maastamuutto kuin arkisen teknologian kehityskin. Samalla maantieteellisen sijainnin avulla määrittyvä kenttä-käsite on kokenut inflaation. Kenttä voidaankin määrätyn kylän tai kaupungin lisäksi ymmärtää yhtä hyvin esimerkiksi instituutioksi, arkistoksi, ilmiöksi tai tapahtumaksi.

Kansatieteen kenttätyökurssilla Tarvasjoella keväällä 2016. Kuva: Timo J. Virtasen kokoelmasta.

Etnografisten menetelmien palettiin ovat kuuluneet erityisesti haastattelun, havainnoinnin, kyselyjen ja kuvaamisen erilaiset menetelmät.  Yhä useammin painotetaan eettisyyttä, kenttätyön dialogisuutta ja tutkijasubjektin sekä tutkittavaobjektin suhteen luonnetta. Samalla voidaan pohtia kansatieteellisen kenttätyön ja hiljattain lanseeratun yliopiston kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen yhteisiä piirteitä.  Etnologisessa kenttätyössä keskustellaan myös osallistamisesta, törmäyttämisestä ja soveltavasta tutkimuksesta.  Tallennusmenetelmien kehittyessä kenttätyön tekninen ja teknologinen osuus on muuttunut kelanauhureista ja filmikameroista digitaalisten tallenteiden käytöksi. Kenttämateriaalien arkistoinnin suhteen vastaava kehitys on helpottanut tutkijoiden työtä niin aineistojen lähestymisen kuin jakamisenkin näkökulmista.  Kenttätöiden historia ja olemus kuvastuu sekä kenttätyökertomusten kautta että myös arkistoidun aineiston, opinnäytteiden ja julkaistun tutkimuksen avulla. Turkulaisessa kansatieteessä kenttätyön alkeet kuuluvat jo ensimmäisen vuoden opintosisältöihin ja kumulatiivisesti koko opintopolkuun.  Nykypäivän näkökulmasta se on toimintaa valtiorajan kaksoiskaupungissa, jokiohjelmien ja kuntaliitosten tutkimuksessa tai yhtä hyvin silakanpyynnin parissa.

Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen muistihuone, joka esitteli muistoja Aurajoesta sekä vastaanotti ja taltioi kaupunkilaisten jokikokemuksia. Kuva: Anne Simola 2011.

Teksti: Timo J. Virtanen.

Artikkelikuva: Kansatieteen opiskelijoita Aurajoen ylittävällä kampiförillä vuonna 2010. Kuva: Timo J. Virtanen.

Lue lisää kansatieteestä:

Ruotsala, Helena 2005: Matkoja,  muistoja, mielikuvia. Kansatieteilijä kentällä. Teoksessa: Korkiakangas P. , Olsson, P.  & Ruotsala, H.  (Toim.) Polkuja etnologian menetelmiin.  Ethnos-toimite 11. s. 45-76. Ethnos ry. Helsinki.

Virtanen, Timo J. 2016: KENTTÄMETODINEN KOKEILU. Muistihuone 2011 kulttuuripääkaupunkivuoden jokihankkeessa.  Teoksessa:  Kirjoittamalla kerrotut. Kansatieteelliset kyselyt tiedon lähteinä.  Korkiakangas, P. , Olsson, P. Ruotsala, H. & Åström, A-M. (Toim.) Ethnos-toimite 19. s. 384 – 416. Ethnos ry. Helsinki.

Luurankopuhelimia, kobria ja valintakiekkoja

Ennen ilma- ja maakaapelointia kaupunkimaisemaa halkoivat puhelinlangat ja niiden telineet. Lankapuhelinta pidettiin pöydällä tai seinällä.

Ero lankapuhelimen ja langattoman välillä ei liity pelkästään nykyisten älypuhelinten tai ylipäätään kännyköiden ilmaantumiseen. Bellin ja Meuccin puhelinkeksintöihin viitataan usein, mutta harvempi tietää, että keksijä Reginald Fessenden puhui maailman ensimmäisen langattoman puhelun. Se tapahtui kahden maston välillä Washingtonissa jo vuoden 1900 joulukuussa.  Samaan aikaan muun muassa Marconi kehitti langattomia lennättimiä.

Suomessa puhelin yleistyi nopeasti 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä, usein juuri lennätinkokemusta saaneiden henkilöiden toimesta.

Tällaisiin kuului esimerkiksi Daniel Wadén, jonka toiminta loi puhelinyhteyksiä ja puhelinkoneita. Uranuurtajilla oli hyvät yhteydet Ruotsiin, erityisesti L.M. Ericssonin liiketoimintaan. Ruotsalainen etnologi Jan Garnert onkin erinomaisella tavalla teoksessaan ”Hallå” (2005) kuvannut puhelinten kasvavaa liiketoimintaa ja puhelun merkitystä juuri Tukholmassa. Tutkimus avaa myös enemmän lankapuhelimen nimitystä.

Pöytäpuhelin ja vanha seinäpuhelin Piikkiössä 1970-luvun lopulla. Kuva: Hikuta-arkisto, TYKL/vk/24176, kuvaaja L. Hilpinen 1979.

Keskuksen ja tilaajan yhteyksiin tarvittiin kirkkaita lankoja. Langat ja niiden telineet valtasivatkin nopeasti suurkaupunkien kattorakenteet ja kaupunkitaivaan. Vähitellen yhteydet koottiin ilma- ja maakaapeleihin, ja maisema palasi lähes ennalleen. Sama ilmiö näkyi suomalaisissakin suurkaupungeissa. Myös keskusjärjestelmät vaativat vähemmän tilaa, kun analoginen tekniikka vaihtui digitaaliseksi .

Käsivälitteisten keskusten (sentraali-Santrat) tärkeä asema säilyi pitkään erityisesti syrjäseuduilla, vaikka automaatio eteni Suomessa jo 1920-luvulta alkaen. Tosin vasta 1950-luvulta alkoi suuremman muutoksen aika.

Pöytä- ja seinälankapuhelinten kehityskaarta voidaan seurata aina 1800-luvun magneettijalkaisista ”luurankopuhelimista” ja puisista koristemaalatuista seinäkoneista 1930-luvun bakeliittipuhelimiin, 1950-luvun design ”kobraan” (Ericofon) sekä 1970-luvun iloisen oransseihin ja vihreisiin tuotteisiin. Suomessa valmistettiin jonkin verran omiakin koneita (Oy Puhelinteollisuus), mutta kodeissa yleistyivät lähinnä merkit, kuten L.M.E, Krone, Siemens ja ITT – kunnes kännykät valtasivat markkinat.

Eräs lankapuhelinten merkittävimmistä muodonmuutoksista tapahtui, kun pyöritettävä valintakiekko vaihtui näppäinvalinnaksi. Lankapuhelimista valintakiekkoineen on kuitenkin tullut eräänlainen nostalginen esineryhmä. Niitä käytetään niin sisustuksessa kuin esimerkiksi näytelmissä, mainoksissa ja elokuvateollisuudessa luomassa ajankuvaa. Lankapuhelin on hyvä esimerkki käyttötarkoituksen pysyvyyteen liittyvästä tekniikan kehityksestä, ja miten sen esinemuotoilua käytetään osana markkinointia.

 

Teksti: Timo J. Virtanen, kansatieteen lehtori, FL

Artikkelikuva: L.M. Ericssonin pöytäpuhelin 1900-luvun alusta. Kuva: Marianne Mäkinen 2017.

Lue lisää puhelimista:
Virtanen, Timo J. 2017: Kännykkä. Puhelimesta monitoimijaksi. 100 vuotta mennyttä ja tulevaa -verkkosivut.

 

Kännykkä. Puhelimesta monitoimijaksi

Kännykästä on tullut aiempaa yhä itsenäisempi ja monipuolisempi laite: siitä on tullut osa esineiden internetiä. Kännykällä voit nykyisin tarkistaa jopa oman jääkaappisi sisällön.

Puhelimen historia ulottuu aina 1800-luvun lopulle asti, vaikka ensimmäisen tai oikean keksijän nimestä on edelleen useita versioita. Suomalaisen puhelintekniikan kehitys perustui aluksi paljolti varhaisen lennätintekniikan pioneerien varaan. Kuten monien muidenkin teknisten välineiden ja koneiden kohdalla, puhelimen koko on ajan kuluessa pienentynyt. Mikä merkittävintä, siitä on tullut aikaisempaa itsenäisempi ja monipuolisempi. Itsenäinen erityisesti kännykän vapaan liikuteltavuuden, ja monipuolinen digitaalisen ajan erilaisten ohjelmien sekä sovellusten kautta.

Ensimmäinen matkapuhelinverkko Suomessa – itse asiassa koko valtion käsittävänä myös koko maailmassa – oli autoradiopuhelin ARP, joka avautui vuonna 1971. 1980-lukua leimasi NMT-verkko  ja edelleen suomalainen NOKIA-buumi. Maailmallakin menestyneet klassikkomallit 1011 (1992), 9000 Communicator (1996) sekä 3210 (1999) seurasivat toisiaan.

2010-luvun puolivälissä kännykkämarkkinat ovat kirjavat, ja markkinaosuuksia on jaettu uudelleen. Muiden kotimaisten tuotemerkkien (esim. Benefon, Jolla) vaikutukset ovat jääneet ulkomaisten jättien (Ericsson, Samsung, Apple, Huawei) rinnalla pieneksi. Kilpavarustelu on kuitenkin johtanut ominaisuuksien kirjoon. 3G-puhelimet olivat askel kohti nykyistä laitetta, jolle puhelin-nimitys saattaa tuntua jo vanhentuneen vähättelevältä. Suomalaissyntyinen tekstiviestiominaisuus oli tavallaan askel kohti nykyistä monitoimikonetta.

Mobira Oy:n aluemyyntijohtaja Jouko Häyrynen kertoo ensimmäisestä käsimatkapuhelimesta eli kännykästä. Videon kuvaus ja editointi: Tuomas Niemelä.

Puhelimen merkki ja malli ovat muuttuneet meillä yhä enemmän statussymboliksi. Myös kilpajuoksu kehitysmaihin tarkoitettujen halpojen kännyköiden valmistamiseksi jatkuu. Samalla älypuhelin on pelkän puhelun asemesta alusta, jolla toimivat arjen monet välttämättömyydet. Esineiden internetin aikana ihminen muodostaa ympärilleen sähköisen arjen, johon kuuluvat esimerkiksi ”puhelimen” kautta yhtälailla jääkaapin sisältö, kiinteistön vartiointi kuin sosiaaliset kontaktitkin.

Esineet viestivät ihmiselle. Lankapuhelinverkossa toimineet ”Neiti Aika” ja ”Päivän sana” ovat muuttuneet sähköiseksi kalenteriksi, kameraksi ja kuvakommentoinniksi, keskusteluareenoiksi, arkistoksi tai vaikkapa pelien pelaamiseksi.

Teknologiset harppaukset ovat synnyttäneet myös kasvavan puhelinaddiktion aikatauluihin ja yhteyksien ylläpitoon. Älypuhelimia vastaan suunnattu kritiikki on voimistunut myös ekologisesta näkökulmasta, sillä valmistusprosessien vaatimat harvinaiset raaka-aineet (esim. lantaani, terbium, yttrium), ja niiden tuotanto-olosuhteet herättävät valveutuneissa käyttäjissä huolestuneisuutta. Toisaalta uusien mallien kehittely, ja ennen kaikkea verkkoliiketoiminta sekä appsien suunnittelut, luovat uusia markkinoita. Kännykkä on jo siirtynyt rannekkeeksi ja iholle. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

 

Teksti: Timo J. Virtanen, kansatieteen lehtori, FL

Artikkelikuva: Nokia 3210 -mallinen kännykkä pakkauksineen. Pakkauksessa mukana laturi, käyttöohjeet sekä ostokuitti. Kuva: Turun museokeskus.

Lue lisää kännykän historiasta:
Jylhä, Nina; Eriksson, Kim; Kauranen, Marja: Matkapuhelin: arjen helpottaja vai välttämättömyys? Kansatieteen työseminaari 2016.
Kettunen, Niko & Paukku, Timo 2014: Kännykkä – lyhyt historia. SKS: Helsinki.
Virtanen, Timo J. 2015: Puinen pitkäkorva ja punainen kobra. ­– Askel kulttuurien tutkimukseen (Toim. Jaana Kouri). Turku: Turun yliopisto, Folkloristiikka, kansatiede ja uskontotiede.