sosiaalinen media

Viestinnän muutoksia osakunnissa

Kansatieteen jatko-opiskelija Mari Säisä (FM) kertoo videolla Turun yliopiston osakuntien ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä. Itse askarrelluista jäsenlehdistä ja viestittelystä ilmoitustauluilla on vuosikymmenten saatossa siirrytty nettijulkaisuihin ja WhatsApp-keskusteluryhmiin.

Mari Säisän väitöskirjan tutkimusaihe on nuoren aikuisen suhde yhteisöön. Tutkimuksessaan hän tarkastelee erityisesti Turun yliopiston osakuntia. Tutustu lisää Marin jatkotutkimukseen täällä.

 

Video: toimitus, leikkaus ja editointi, Marianne Mäkinen 2017.

Lue lisää Turun yliopiston osakunnista:
Mari Säisä 2017: Miten osakunnilla viestitään? 100-vuotta mennyttä ja tulevaa -verkkosivusto.
Vuoden 2014 Sohva-lehti
Turun yliopiston Savo-Karjalainen osakunta

 

 

Valokuvamuokkauksen lyhyt historia

Digitaalisen sukupolven myötä valokuvien muokkaamisesta on tullut yhä arkipäiväisempää. Puhutaan usein myös ’kuvamanipulaatiosta’, jolla tarkoituksenmukaisesti pyritään vaikuttamaan ihmisten mielikuviin kuva-aiheesta.

Ennen digitaalisen kuvankäsittelyn aikaa valokuvien analoginen käsittely perustui niiden fyysiseen muokkaukseen. Esimerkiksi mustavalkokuvia saatettiin maalata ja koota monesta eri kuvasta. Niitä voitiin työstää jo pimiössä, käsittelemällä ja leikkaamalla myös filminegatiiveja. Muokattuja kuvia tekivät niin studiokuvaajat kuin taiteilijatkin.

Kuvamanipulaatiota on tehty myös poliittisista syistä. Esimerkiksi sanomalehtikuvaa rajaamalla voidaan vaikuttaa sen välittämään viestiin. Ilman muokkaustakin saatetaan luoda harhaa kuvan aitoudesta; muun muassa tilannetta lavastamalla voidaan vaikuttaa kuvan sisältämään informaatioon. 1900-luvun alussa monet uskoivat keijukaisten olemassaoloon nähtyään kuvia niistä – ja puolustivat tätä näkemystä vankasti.

Nykyään valokuvaaja voi käsitellä kuviaan jo ennen kuvan ottamista: valo- ja väritasapainoa sekä tarkkuutta säädetään digikameran asetuksissa. Jälkikäteen kuvia voi työstää enemmän esimerkiksi Adobe Photoshop -ohjelmalla. Ohjelman suuri suosio loikin slangiverbin kuvanmuokkaamiselle – ”photoshoppaamisen”. 2000-luvulla erilaiset kuvan muokkaus- ja käsittelyohjelmat ovat tulleet yhä useamman saavutettavaksi. Muokattuja kuvia käytetään ahkerasti esimerkiksi Instagramissa, Facebookissa ja Snapchat-pikaviestipalvelussa. Jokapäiväinen kuvavirta onkin herättänyt runsaasti keskusteluja medialukutaidosta.

Ihmisvartaloiden ja kasvojen muokkaus ja käsittely herättävät paljon tunteita. Ne luovat harhaanjohtavia mielikuvia siitä, miltä ihminen todella näyttää. Kaikki eivät kuitenkaan halua käsitellä kuviaan. Aidot ”without makeup” -kuvat ja luonnollisuutta sekä käsittelemättömyyttä edustavat kuvat pyrkivät valtaamaan tilaa julkisesta mediasta.

Kuvien vastaanottaja tulkitsee kuvat omista lähtökohdistaan. Niihin vaikuttavat kulttuuriympäristö, kasvatus ja henkilön aikaisemmat kokemukset. Eräs turkulainen lukiolaisryhmä määritteli aidon kuvan ominaisuuksiksi luonnollisuuden, alkuperäisyyden, totuudenmukaisuuden ja ihmiskehon virheiden näkyvyyden. Toisaalta suurin osa hyväksyi muokatut mainos- ja mallikuvat, vaikka niiden ymmärrettiinkin väärentävän todellisuutta. Samalla muokattu kuva herätti lukiolaisissa selvästi enemmän negatiivisia tunteita ja mielikuvia, verrattuna aitoon kuvaan.

Kuvakulttuuri osallistaa yhä enemmän tavallisia ihmisiä. Kuka tahansa voi toimia valokuvaajana ja tuottaa kuvia julkiseen mediaan. Aidon ja muokatun kuvan raja on aikaisempaa häilyvämpi, ja sen tulkinta on hyvin henkilökohtainen.

 

Teksti: Essi Pietilä, Lauri Järvenpää & Minna Engblom (toim. Marianne Mäkinen)

Artikkelikuva: Nuori rusettipäinen tyttö peilivalokuvassa 1915. Sama tyttö pöydän ääressä viidestä eri kuvakulmasta kuvattuna. Nurmijärven museon kuva-arkisto.

Lue lisää valokuvista:
Leppänen, Anu-Riikka 2016: Henkiin herääviä valokuvia. Hiiskuttua-verkkolehti.
Mettälä, Helen & Salminen, Suvi & Marin, Erja 2016 (toim. Marianne Mäkinen): Paperinen valokuvakansio vai Facebookin kuvakokoelma? 100 vuotta mennyttä ja tulevaa -nettisivusto.

 

 

Paperinen valokuvakansio vai Facebookin kuvakokoelma?

Valokuva-albumi on perinteisessä muodossaan jäänyt hiljalleen jo osaksi menneisyyttä, ja se on muuttanut muotoaan sähköiseksi. Olkoonkin tallennusväline kännykkä selfiekepillä, polaroid-kamera tai pokkari, herättävät valokuvat ihmisissä mieleen muistoja ja tunteita.

Ensimmäiset valokuva-albumit – kuvien säilyttämistä, keräämistä ja selaamista varten – tulivat porvariston käyttöön jo 1860-luvulla. Visiitti- eli käyntikorttikuvia säilytettiin omissa rasioissaan ja albumeissaan. 1900-luvun vaihteen valokuvastudioissa alettiin kuvata myös ihmisen elinkaareen liittyviä juhlahetkiä, kuten hää- ja rippikuvia. Teollistumisen ja varallisuuden kasvun myötä valokuvaus tavoitti yhä useampia ihmisiä. Rullafilmien, laatikkokameroiden ja ensimmäisten värifilmien ansiosta valokuva oli levinnyt 1950-luvulla jo lähes kaikkiin suomalaisiin koteihin. Kuvaustilanteet monipuolistuivat ja aiheita olivat esimerkiksi joulun vietto, syntymäpäivät, hautajaiset, luonto ja maisemat.

”Ennen se oli semmosta, että mentiin kylään katteleen valokuvia. – – se tavallaan se yhteisöllisyys, mikä siinä aikasemmin oli, että sä tapasit ihmisiä niinkun kasvotusten.” *

Perinteiset albumit olivat kartonki-, nahka- tai tekonahkakantisia. Valokuvien viereen kartonkisivulle kirjoitettiin usein kuvaa selventävä teksti. Myöhemmin albumeja on tehty myös muovista, ja kuville on varattu omat paikkansa muovitaskuista. Monet perheet kuvasivat vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun vaihteessa perinteisellä filmikameralla, jolloin kuvat on kehitetty ja aseteltu albumeihin.

YLEn Uutisissa vuodelta 2014 oli juttu valokuvien jakamisesta sosiaalisessa mediassa. Video: YLEn Elävä arkisto.

Valokuva-albumien merkitys on muuttunut erityisesti 2000-luvulla, digikameroiden ja kännykkäkameroiden käytön myötä. Digikuvista voidaan painattaa kuvakirjoja. Erityisesti monenlaiset selfiet, arki- ja matkakuvat täyttävät sähköisiä kansioita Facebookissa ja Instagramissa.

Valokuva-albumien yhteinen selailu ja muistelu ovat muuttuneet yhteiskuvien ottamiseksi kännykällä. Kuvilla kerätään tykkäyksiä ja kommenteja internetissä.

Suurella osalla ihmisistä on kuitenkin edelleen hyvin nostalginen suhde lapsuuden kodeissa koottuihin perhealbumeihin. Ne ovat kuin kuvattuja päiväkirjoja elämän kaaren huippuhetkistä. Albumit antavat lisäksi tietoa edesmenneiden sukulaisten elämästä ja menneistä ajoista, joita ei enää mistään muualta tavoita. Millä tavoin sähköiset valokuvakansiot jäävätkään muistiin tuleville polville?

 

Teksti: Helen Mettälä, Suvi Salminen ja Erja Marin, kansatieteen työseminaari 2016 (toim. Marianne Mäkinen)
* Viittaus haastattelusta kansatieteen työseminaarityössä ”Valokuva-albumin muuttuneet merkitykset” (Helen Mettälä, Suvi Salminen & Erja Marin 2016).

Artikkelikuva: Kuvakaappaus, Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen Facebook-sivut.

Lue lisää valokuvien arjen historiasta:
Leppänen, Anu-Riikka 2016: Henkiin herääviä valokuvia. Hiiskuttua-verkkolehti.

 

Miten osakunnilla viestitään?

Savumerkeillä ja kirjekyyhkyillä, vai kenties rikkinäisillä puhelimilla? Osakuntien opiskelijat askartelivat itse jäsenlehtiään ennen kopiokoneiden ja lehtipainojen tuloa.

Turussa osakuntainsituutio on ollut olemassa jo Turun akatemian ajalta 1600-luvulla. Akatemian professorit pitivät opiskelijoita laiskoina, joten heidät jaettiin osakuntiin. Osakuntien moraalia ja siveyttä asetettiin valvomaan inspehtorit. Tuohon aikaan tiedetään osakuntalaisten istuneen viettämässä sarviaisia (jäsenten tutustumistilaisuuksia) kellariravintoloissa.

Tänä päivänä lainmukaiset osakunnat ovat vain Aalto- ja Helsingin yliopistossa. Turun yliopiston osakunnat ovat ylioppilaskunnan alaisia opiskelijajärjestöjä. Osakuntia on Turun yliopistossa kaikkiaan neljä: Savo-Karjalainen (SKO) , Satakuntalais-Hämäläinen (SHO), Pohjalainen (TPO) ja Varsinnaissuomalainen (TVO). Kaikki Turun yliopiston osakunnat on perustettu 1920-luvulla, mutta tahti ei ole hiljentynyt.

SKOn ilmoitustaulu 2006.
Ennen internetaikaa suurin osa osakunnan viestinnästä käytiin ilmoitustaululla. Kuva: Mira Tammelin 2006.

Vuosituhannen vaihteessa SHO:lle, SKO:lle ja TPO:lle luotiin omat IRC-kanavat, joilla osakuntien jäärät edelleen viestittelevät. Nykyään osakunnissa viestitään paljon Facebookin kautta. Sisäpiiriläisillä on ainakin on omat WhatsApp-ryhmänsä, ja virallisemmista asioista tiedotetaan sähköpostitse – vanhemmille jäsenille jopa kirjeitse.

Turun yliopiston Pohjalaisen osakunnan esittelypöytä Turun yliopiston ylioppilaskunnan avajaiskarnevaaleissa 2016. Kuvaaja: Tomi Metsälä.

Huomattava osa osakuntaperinnettä ovat myös osakuntien lehdet. SKO:n  KÄK-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa: keväällä vuosijuhlan, ja syksyllä seniorijuhlan yhteydessä. SHO:lla on ilmestynyt vapun aikaan Vappu-Äyskäri, ja TVO:lla V.S.O.P sekä TPO:lla Nova Botnica satunnaisesti. Satakuntalais-Hämäläisellä ja Savo-Karjalaisella osakunnalla on ilmestynyt myös Sohva-lehti, jossa esiteltiin yleisesti kaikkia osakuntia.

Viestinnän muutoksia osakunnissa -videolla Mari kertoo lisää opiskelijayhteisöjen ulkoisen ja sisäisen viestittelyn muutoksista.

 

Teksti: Mari Säisä, kansatieteen jatko-opiskelija, FM

Artikkelikuva: Osakuntien viestintää opintotuen korotuksen puolesta vuonna 2006. Kuva: Mira Tammelin.

Lue lisää osakunnista:
Vuoden 2014 Sohva-lehti
Turun yliopiston Savo-Karjalainen osakunta