Valo tuli tupaan – ja tuvasta pihaan

Sähkö on muuttanut ihmisten elämää tavoilla, joita ei olisi voinut kuvitellakaan 100 vuotta sitten. Miten sähköistyminen onkaan edennyt Suomessa?

Vuonna 1881 Tampereen Finlaysonin tehtaalla kuului Naps! Ääni tuli ensi kerran katkaisijasta, jonka kääntäminen oli sytyttänyt hehkulampun valaisemaan tehdasta. Finlaysonin esimerkkiä seuraten kaupunkien teollisuuslaitokset yksi toisensa jälkeen alkoivat tuottaa sähköä. Oman toimintansa ohella ne sähköistivät vähäisissä määrin myös lähialueidensa talouksia. Uusi, tuntematon aika sähkön kanssa oli ottanut mullistavat ensiaskeleensa.

”Voima mahtava,
voima ankara,
ken olet sa,
oletko Jumala?”
Eino Leino, Sähköfantasia 1912

Suomen sähköistäminen on jaettavissa kolmeen vaiheeseen: 1) 1910-luvun sähköistämisen alkuvaiheeseen, 2) I maailmansodan jälkeiseen vaiheeseen ja 3) II maailmansodan jälkeiseen vaiheeseen. Ensimmäiset maaseutusähkölaitokset perustettiin vuonna 1912 Varsinais-Suomen Paimioon ja Pohjanmaalle Kurikkaan. Etelä- ja Länsi-Suomi sekä Pohjanmaan rannikko olivatkin sähköistämisen etunenässä.

Sähköistämisen toisessa vaiheessa 1920-luvulla Suomessa oli käytössä kaksi rinnakkaista järjestelmää; valtion järjestämät Imatran siirtojohdot ja yksityiset paikallistasoilla toimivat siirtojohdot. Kolmannessa vaiheessa sähköistettiin myös Keski-, Itä-, ja Pohjois-Suomi sekä syrjäisimmät ja vaikeakulkuisimmat alueet, kuten saaristo. Sähköistämisen kolmas vaihe kulki käsi kädessä yhteiskunnan koneellistumisen kanssa. 1960-luvulta lähtien maalaiskodeissa alkoivat yleistyä sähkökäyttöiset maatalous- ja kodinkoneet.

Kotitalouksissa sähköä käytettiin aluksi ensisijassa vain valaistukseen. Tuvan katossa riippuva lamppu mullisti kuitenkin merkittävästi ihmisten elämää. Aiemmin luonnonvaloon perustuva työsykli ja aikakäsitys muuttuivat, kun valon avulla askareita saatettiin jatkaa iltaisin pidempään tai aloittaa aamulla aiemmin.

Alkuvaiheissa sähkön mullistavaa merkitystä ja taloudellista panostusta sen hankkimiseksi kuvaa se, että hankintaan ryhdyttiin yleensä kylittäin asukkaiden yhteistyönä. Sähkötolpiksi tarvittavat puut kaadettiin omista metsistä ja valmisteltiin talkoilla paikoilleen. Kustannussyistä myös sähkökaapelit saatettiin vetää tolppien väliin talkootyönä, sähköyhtiöstä tultiin tällöin asentamaan vain johdot ja tekemään viimeistelyliitännät. Juhlallinen oli varmasti se hetki, kun jonkun kyläläisen tupaan ”Valon juhlaan” kokoontunut joukko ensikerran käänsi katkaisijaa ja pääsi nauttimaan hehkulampun valosta. Sähköistämisen kolmannessa vaiheessa sähköstä oli tullut jo arkipäivää ja edellä mainitun kaltaisia juhlia ei enää vietetty.

Maakaapeleiden sijaan vanhat sähkötolpat oli vaihdettu uusiin Pielisen Hattusaaressa kesällä 2017. Kuva: Niina Koskihaara.

Sähkökäyttöisten kodinkoneiden sekä työ-, viihde- ja viestintävälineiden määrä on kasvanut huimasti sitten sähköistymisen kolmannen aallon. Talouksia valaistaan nykyään yhden lampun sijaan useilla valaisimilla ja kotien sekä julkisten rakennusten runsaat ulkovalaisut ovat arkipäivää. Käytännössä katsoen koko Suomi on nykyään sähköverkkojen kattamaa lukuun ottamatta kaikkein syrjäisimpiä ja vaikeakulkuisimpia alueita pohjoisessa ja saaristoalueilla.

Teksti: Niina Koskihaara

Artikkelikuva: Työmiehiä Imatran Voiman seitsemännen koneiston rakennustyössä 16.11.1951. Kuva: Lappenrannan museot, kuvaaja: Kuvapaja.

Lue lisää:
Fingerroos, Outi 1999: Valon aika Paimiossa. Sähkö, mikro- ja makrotason yhteisöllisyyden ja elämäntavan kentässä ennen 1960-luvun loppua. Laudatur-tutkielma, Suomalainen ja vertaileva kansatiede, Turun yliopisto.

Korhonen, Teppo 1985: Valon juhla. Kotiseutu 2/1985, 76–80. Suomen Kotiseutuliitto.

tai käy tutustumassa:
Tekniikan museo, Helsinki: Etäunelmia-näyttely

Menisitkö ulos talvi-iltana?

Suomen kesät ovat aurinkoisia ja valoisia. Syksyllä teiden varsille syttyvät katuvalot. Mitä valo merkitsee sinulle? Millaista olisi liikkua ulkona ilman katuvaloja?

Suomessa paistaa kesäisin aurinko ja päivät ovat pitkiä. Katuvaloilla onkin erityisesti talvisin tärkeä rooli kaupunkien turvallisuuden kannalta. Katuvalot auttavat ihmisiä hahmottamaan ja ymmärtämään tilanteita iltahämärässä. Myös heijastimia käytetään talven pimeydessä samasta syystä – yllätysten välttämiseksi. Teiden varsilla olevat valot helpottavat niin kävelemistä ja autolla ajamista, kuin paikallisbussien liikennettäkin. Tutustu sähkövalojen historiaan: YLEn Elävä Arkisto.

Millaista olisi ilman katuvaloja? Olisiko pimeässä pelottavaa? Ajaisitko autoa talvella, jos kaduilla ei olisi lainkaan katuvaloja? Entä millaista olisi matkailu pimeässä Suomessa?

Kaupunkikeskustoissa voi olla useita erilaisia valonlähteitä. Auringon paistaessa, sen luonnollinen valo tulvii rakennusten ikkunoista sisälle asti. Ilman keinovaloja kaupungit taasen olisivat melko synkkiä paikkoja pimeään aikaan. Sähköllä tuotettua valoa käytetään katuvalojen lisäksi muun muassa mainoksissa. Esimerkiksi kauppojen ja ravintoloiden nimet hehkuvat värikylläisinä iltaisin, ja löydämme paikkoja näiden valokylttien avulla.

Turun linna iltavalaistuksessa 1960-luvulla. Kuva: Museovirasto, kuvaaja Volker von Bonin.

Monet kaupunkien maamerkit ja nähtävyydet on valaistu ympäri vuorokauden. Esimerkiksi Turun kauppatori ja Aurajoen rannat voisivat olla hyvin erilaisia tunnelmaltaan, mikäli ne pidettäisiin täysin pimeänä.

Maamerkit ja nähtävyydet voivat näyttää hyvin erilaisilta ilman keinotekoista valoa, ja ehkä niitä olisi vaikeampi myös löytää. Valoja voidaan käyttää myös taitavasti osana nähtävyyksiä, jolloin ne näyttäytyvät entistä houkuttelevampina. Niinpä valoilla on nykypäivänä oma roolinsa kaupunkikuvan luomisessa ja turismin edistämisessä. Toisaalta Maailman luonnonsäätiö WWF:n jokavuotisessa Earth Hour -tapahtumassa valot sammutetaan tunniksi monissa kaupungeissa ympäri maailman, myös Suomessa. Tapahtumalla tuodaan esille sähkönkulutuksen vaikutuksia ja ilmastonmuutosta.

 

Teksti: Kensuke Shimizu, kansatieteen jatko-opiskelija, MA

Artikkelikuva: Kensuke Shimizu, 09.02.2017 Turku.