vapaa-aika

Pojat pelaa! Mikrotietokoneet koteihin 1970-luvulta lähtien

Mikrotietokoneet alkoivat yleistyä Suomessa 1970-luvun puolessa välissä. Alkuaikoina niiden hankkiminen ei ollut itsestäänselvyys, eikä suinkaan kaikilla ollut mahdollista hankkia konetta. Hankintaan vaikutti esimerkiksi se, miten hyvin lapset saivat vanhempansa vakuuttuneiksi koneen tarpeellisuudesta.
Mikrotietokoneita alettiin markkinoida Suomessa näkyvämmin 1980-luvulle tultaessa. Tämän myötä kuluttajamarkkinoille suunnatut mikrotietokoneet alkoivat yleistyä.

Commodore 64 pojan huoneessa. Kuva: Janne Rautiainen, Museokeskus Vapriikki.

Mikrotietokoneen omistajaksi tuleminen puolestaan liitti käyttäjänsä osaksi laajaa yhteisöä, joka jakautui eri alakulttuureihin kuten pelaajiin tai ohjelmoijiin. Käyttäjien toimintaa ohjasivat myös yksilölliset tavoitteet, joiden saavuttamisella haettiin tunnustusta ympärillä olevalta yhteisöltä.

Mikrotietokoneiden ympärille muodostunut yhteisöllisyys elää yhä tänä päivänä vahvasti nostalgisina muisteluina internetissä eri keskustelufoorumeilla ja Facebookiin perustetuissa ryhmissä.

Mikrotietokoneiden käyttö oli aluksi hyvin sukupuolittunutta ja erityisesti pojat omaksuivatkin nopeasti tämän uuden innovaation. Mikrotietokoneiden käytön implisiittinen sukupuolittuneisuus tuli esille myös niiden markkinoinnissa, joka oli lähes poikkeuksetta pojille kohdennettua. Naisilla ei ollut mainoksissa juurikaan muuta osaa kuin olla esineellistettynä miehisen katseen edessä, kun mainosten miehet taas olivat mikrotietokoneen käyttäjiä, eli aktiivisia toimijoita.

Myös tytöt pelaa! Museokeskus Vapriikin kuvaan liittyy muistelua. Tanja Säily muistelee kuvaustilannetta: ”Tässä kuvassa oli joku erityistilanne, kun kuusnepa oli kytketty olohuoneen telkkariin. Olisiko ollut vieraita joiden kanssa olisi pelattu. En muista mitä peliä juuri tässä pelattiin, mutta joskus ainakin pelattiin isolla ruudulla Pongia, ja kivaa oli! Luokkakaverini olivat kateellisia hienosta joystickista. Pelasin yksin, pikkuveljen ja kaverien kanssa. Suosikkipelini oli Giana Sisters, tasohyppelypeli jossa sai pelata tyttöhahmolla. Siinä oli hauska musiikki. Toinen kiva oli Boulder Dash, jossa piti kerätä timantteja ja varoa putoilevia kivenmurikoita. Siitä kuului hassu siihhitysääni kun ukko liikkui. Jos ei liikkunut vähän aikaan, ukko alkoi naputtaa jalkaansa. Noihin aikoihin pelattiin myös tekstiseikkailupelejä, muistaakseni MikroBitissä julkaistiin sellaisen koodikin. Myöhemmin PC-aikana suosikkeja olivat Sierran pelit. Leisure Suit Larrysta ei ihan kaikkea ymmärretty, mutta Ken sent me ja eteenpäin päästiin! King’s Quest nelosessa oli pitkästä aikaa naishahmo, ja sitä pelattiin tohkeissaan luokan uudella neljäkasikuutosella, äänetkin taisivat olla jotain muuta kuin PC-piipperiä. LucasArtsin Monkey Islandista oppi kivasti englantia, kun piti valita oikea loukkaus kaksintaistelussa. Lukiossa pelasin Doomin läpi melko vaikealla tasolla ja olin ylpeä itsestäni. … Pelirintamalla oli pitkään hiljaista, mutta viime vuosina olen pelaillut muutamaa Facebookin Geek Women Unite! -ryhmässä suositeltua indiepeliä, kun on Steamista halvalla saanut. On meillä joku pelikonsolikin, mutta sen ohjaimia ei koskaan muista ladata… Nykyisin pelaan paria mobiilipeliä (Pokémon Go ja Ingress) melkein päivittäin. Ajattelen niistä jotenkin eri lailla kuin perustietokonepeleistä, niiden funktiona on lähinnä kannustaa kävelemään. Mukavaa ajanvietettä toki ovat myös. Pelit ovatkin merkinneet minulle mukavaa ajanvietettä, älyllisiä haasteita ja yhteisiä hetkiä kavereiden kanssa. Nykyään vietän aikani enimmäkseen toisin, mutta muistelen lapsuuden pelejä lämmöllä.” Kuva: Markku Säily 1985, Museokeskus Vapriikki.

Mikrotietokoneiden markkinoinnissa yleisesti hyödynnettiin sen opetuksellista potentiaalia, ja sitä kaupiteltiin koko perheelle hyödyllisenä välineenä mahdollisimman kattavan levikin toivossa: lapset pystyivät mikrotietokoneella pelaamaan ja opiskelemaan, ja aikuiset puolestaan hoitamaan työasioita ja muuta hyödyllistä. Suosittuja mikrotietokoneiden markkinointikeinoja olivat myös mielikuvamarkkinointi ja tunteisiin vetoavat mainokset, jotka eivät tietenkään täysin vastanneet tuotteen todellisia suorituskykyjä tai vaikutusmahdollisuuksia ihmisen todelliseen elämään.

Teksti: Maria Björklund, Viivi Yrjölä ja Veera Jäntti-Rasanen.

Artikkelikuva:
Poika pelaa. ”Pidin tietokonepelaamisesta jo nuorena. Kuvassa PC-strategiapeli Dune 2, jota opin pelaamaan katselemalla vanhemman velipuoleni pelaamista. En osannut vielä lukea tai kirjoittaa, mutta katselemalla ja yrityksen ja erehdyksen kautta oppi paljon nuorena.”
Kuvaaja: Juha Artukka 1995. Museokeskus Vapriikki

Lue lisää:
Mikko Kuusto: TIETOA KONEISTA. Mikrotietonkoneiden yleistymisen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin 1970-1990 (2016). Kansatieteen proseminaarityö.

View-Masterilla maailman ympäri

View-Master -katselulaitteella lähdettiin lomamatkalle – istumalla olohuoneen sohvalla. Laitteeseen napsautettiin kuvakiekko, ja 3D-kuvia käytiin läpi yksi kerrallaan painamalla View-Masterin nappulaa. Punaisia ja muovisia katselulaitteita saattaa vielä löytyä vaikkapa isovanhempien varastoista.

USA:n Oregonin Portlandissa sijaitsevan Sawyer’s yhtiön View-Master -katselulaite esiteltiin julkisuudessa ensimmäisen kerran New Yorkin maailmannäyttelyssä vuonna 1938. Katselulaitteen kehittäjä William Gruber esitteli sen vaihtoehtona postikortille. Sittemmin kuvattiin nyt jo kadonneita maaseutu- ja kaupunkilaismaisemia sekä koti- ja ulkomaista kulttuuria, kuten Suomen Turistiautot Oy:n (STA) linja-autoa ja poliittisia neuvotteluja limusiinijonoineen.

Kuva View-Master -kiekkosarjasta ”A trip to Paris” (matka Pariisiin). Kuva: Kari Juvonen.

Ensimmäiset katselulaitteet olivat niin sanottua kertakäyttömuovia eli bakeliittia. Kestomuoviset katselulaitteet saatiin vuonna 1959. Myynnin edistämiseksi luotiin Maapallokatselulaite, johon integroitiin valo ja neljä erillistä laitetta. Aluksi View-Master -laitteita myytiin valokuvausliikkeissä, matkamuistomyymälöissä ja kirjakaupoissa. Kuluttajille myytiin myös projektorimalleja.

Suomeen ensimmäiset laitteet tulivat matkamuistoina Amerikasta 1940- ja 1950-luvun taitteessa. Sawyer’s Europe -sisaryhtiö perustettiin Belgiaan vuonna 1952, jolloin myös Suomessa voitiin hankkia View-Master -kiekkoja ja -laitteita koteihin. Suomalaisia kuvakiekko-aiheita on tehty yhteensä 39 erilaista.

Turun kaupungista julkaistiin muutaman yksittäisen kuvakiekon lisäksi yksi kolmen kiekon View-Master -sarja. Siinä esiteltiin muun muassa Aurajokea, Samppalinnan mäkeä, Halisten koskea ja erityisesti Turun linnaa. Kuva: Kari Juvonen 2017.

Tekniikka kehittyi vauhdilla, ja muun muassa ”näköradio” eli televisio alkoi syrjäyttää View-Master -katselukulttuurin viimeistään 1970-luvulla. Lelumarkkinoita valtasivat hiljalleen videot, älypelit sekä Nintendo Game Boyt ja muut lapsia kiinnostavat toiminnalliset tietokonepohjaiset simulaatiot 1980- ja 1990-luvuilla. View-Master on kuitenkin tekemässä paluuta, sillä lelujätti Mattel ja teknologiayhtiö Google ovat suunnitelleet virtuaalilasien kaltaisen uuden View-Master -katselulaitteen. Siinä kuvakiekon määräämä kuva heijastuu näytölle.

Perinteisen View-Master -kiekon kuvat tehdään erityisellä stereokameralla, joka ottaa samanaikaisesti kohteestaan kaksi kuvaa, ja ne sijoittuvat mikrofilmiin hieman limittäin toisiinsa nähden.

Tällä tekniikalla syntyy silmiä huijaava 3D-syvyysvaikutelma. Kuvakiekkoja on valmistettu eri ideoilla, joista savitekniikalla luotuja voi hyvällä syyllä nimittää taideteoksiksi. Taiteilija työstää ne savesta useissa eri vaiheissa autenttisen kokoiseksi. Savikiekkojen teko vie paljon aikaa, sillä taiteilija muotoilee savesta kaikki yksityiskohdat, kuten asusteet, korut ja huonekalut sekä luo tarvittaessa miniatyyrikyliä, -kaupunkeja ja -huoneita. Kiekoilla luodaan myös esimerkiksi mykkäfilmin kaltaisia tarinoita ja Walt Disneyn satuja View-Masterilla esitettäväksi.

 

Teksti: Liisa Seilonen, fil.yo., kansatiede
Lähde: Kari Juvosen haastattelu 3/2017; kari.juvonen@viewmasteri.com.

Artikkelikuva: View-Master -kokoelma. Kuva: Kari Juvonen.

Lue lisää View-Master -katselulaitteesta:
Viewmasteri, View-Master -kokoelmia ja historiaa. Keräilijä Kari Juvosen View-Master -verkkosivut.

 

 

Polkupyörästä sorapyörään

Nykyisenkaltainen ketjuvetoinen polkupyörä kehitettiin 1880-luvulla. Aluksi yläluokan leluna toiminut pyörä kehittyi näin nopeammaksi ja vakaammaksi ajaa. Massatuotannon myötä polkupyörästä tuli koko kansan suosikki 1900-alkupuoliskolla, sillä se toi liikkumisen vapauden kaikille. Pyöriä myös rakennettiin itse, ja niistä oltiin ylpeitä talojen pihoissa ympäri Suomen. Pyörä säilyi pitkälti samanlaisena 1900-luvun alusta 1970-luvulle, mutta pyöräilyn arvostus muuttui kun moottoroidut ajoneuvot syrjäyttivät sitä. Pyörä jäi paitsi köyhemmän väestön kulkupeliksi, myös lasten leluksi, josta sitten aikuistuessa oli tarkoitus luopua.

Vaihteeton mummomallinen pyörä on edelleen periaatteessa samanlainen kuin sata vuotta sitten, mutta vaihtoehtojen tarjonnan lisääntyminen on tehnyt pyörästä taas kulkupelin lähes jokaiselle. Kehityksen merkkipaaluina ovat olleet esimerkiksi vaihteiden ja maastopyörien kehittely (1970-/1980-luku). 1990-luvulta lähtien lukkopolkimet kehittyivät ja kevyet materiaalit, kuten alumiini ja hiilikuitu (2000-luvulla laajemmin), tulivat käyttöön. Radikaalia muutosta ennakoi pyörien sähköistyminen (2010-luku), jonka avulla pyöräilijä välttää myös hikoilun ja kiipeää mäkiä helposti, myös Turussa.

Teknologisten muutosten kiihtyvä tahti on muuttanut rajusti sitä mitä pyörä voi olla, sekä missä ja miten sitä voi ajaa.

Kehitys on ollut osin ihmisten tarpeista nousevaa, kuten vaikkapa maastopyörien kehittely 1970-luvulla, mutta paljolti kyse on myös isosta teollisuudesta ja sen tuotekehittelystä. Sille joka vain katsookin tarjontaa, löytyy varmasti sopiva vaihtoehto. Kehittelyssä pyritään myös optimoimaan pyörän liikkuvuus ja erilaiset olosuhteet, kuten paksupyöräily lumella, tai gravel-pyörät, joilla on tarkoitus ajaa mahdollisimman kovaa juuri sorapintaisilla teillä ja poluilla.

Alamäkipyöräilyä liikkujan näkokulmasta, kuvattuna GoPro-kameralla. Video: Urheilumuseo, Urheilijan silmin -hanke.

Pyörä on yhä moninaisemmin osa arjen liikkumista, kuntoilua ja vapaa-aikaa. Se on myös tapa kokea ympäristöä ja arkea uudella tavalla. ”Perheenpääkin” voi taas ajella ylpeänä hiilikuitukilpapyörällään tai kuskata perhettään sähköavusteisella tavarapyörällä. Edelleen pyöräily koetaan usein vain yksinkertaisena siirtymisenä paikasta toiseen, mutta se voi olla luomassa erilaisia elämää ja arkea jäsentäviä maailmojaan. Arkisen kulkemisen ohella yksi aina pyöräilyä yhdistänyt tekijä on ollut kilpailu. Tästä kertoo Ylen Elävästä arkistosta löytyvä videopätkä (1946), jossa pohditaan, miksi pyöräily sopii suomalaiselle.

 

Teksti: Karri Kiiskinen, kansatieteen tutkijatohtori, FT (http://users.utu.fi/kapeki/)

Artikkelikuva: Vuonna 2017 Turun kevään ”eurooppalainen” klassikko TS-kortteliajot ajetaan 60. kerran Aurajoen rannoilla. Kuvassa kortteliajot vuodelta 2014. Kuvaaja: Karri Kiiskinen.

Lue lisää pyöräilystä:
Kiiskinen, Karri 2015: Polkemalla rajoja ymmärretään erilaisuutta. Hiiskuttua-verkkolehti.

 

Pappa-mopolla pitkin kylän raittia

Pappa-Tunturi on monien suomalaisten tuntema klassikko. Varsinkin turkulaisilla on mopoon lämmin suhde, valmistettiinhan niitä Turun tehtaassa vuosikymmenien ajan. Nykyisin yhä useamman nuoren ensimmäinen moottoroitu menopeli on mopoauto.

Tunturipyörä Oy:n historia ulottuu vuoteen 1922 asti, jolloin se toimi nimellä Turun Pyöräkellari. Mopojen lisäksi yhtiö on valmistanut mitä erilaisimpia tuotteita, kuten suksisauvoja, lastenvaunuja, pyörätuoleja ja ruohonleikkureita. Nykyisin Tunturi on keskittynyt polkupyörien ja kuntoiluvälineiden valmistamiseen.

Mopedien suunnittelu alkoi Tunturilla vuonna 1953. Varhaisimmat mallit olivat sirolinjaisia ja putkirunkoisia, ja ne muistuttivatkin paljon polkupyöriä. Ensimmäiset putkirungot eivät kuitenkaan olleet riittävän lujia. Lisäksi ne näyttivät hieman vanhanaikaisilta ja halvoilta muiden valmistajien levyrunkoisten mallien rinnalla. Tämän vuoksi Tunturi alkoi suunnitella omaa vastaavanlaista malliaan. Mopojen suosiota kiritti vuonna 1957 voimaan tullut uusi asetus, jonka mukaan mopon ajamiseen ei enää tarvittu ajokorttia. Lisäksi ajoiäksi määriteltiin 15 vuotta. Vuonna 1959 Tunturi toikin markkinoille uuden mopon, joka sai heti suuren suosion.

Mopo polkaistiin käyntiin polkimilla, joiden päällä myös pidettiin ajon aikana jalkoja. Kulkuvälineen painon vuoksi mopoa ei kuitenkaan voinut käytännössä liikuttaa polkemalla.

Alunperin mopedeissa oli käsivaihteet sekä samanlaiset polkimet kuin polkupyörissä. Poljinpakko poistui vuonna 1970. Tämän jälkeen markkinoille tuli myös malli, jossa oli jalkavaihteet. Tunturi oli aikoinaan yleisin mopedimerkki. Eräs syy suosioon oli, että mopedia pidettiin kestävänä ja luotettavana. Sen suunnittelussa oli otettu huomioon myös Suomen sääolosuhteet.

Ohjelmassa vuodelta 1964 seurataan Pappa-Tunturin valmistusta Turun tehtailla. Video: YLEn Elävä arkisto.

Mopojen rekisteröintimäärät laskivat kolmanneksella 1960-luvulta 1990-luvulle. Nykyisin yhä useamman nuoren ensimmäinen moottoroitu menopeli on mopoauto. Mopoautoja rekisteröidään kuitenkin vähemmän mitä perinteisiä mopoja. Vuonna 2013 tullut uusi ajokorttiuudistus erotti lisäksi mopoautokortin ja mopokortin toisistaan. Luultavasti mopoautokortin kalliimpi hinta on myös hieman laskenut mopoautojen suosiota.

 

Teksti: Anne Nieminen, FM, kansatiede

Artikkelikuva: Sininen Tunturi-merkkinen mopedi M60. Kuva: Turun museokeskus.

Lue lisää Pappa-Tunturista:
Hakomäki, Risto 2011: Pappa-Tunturi mopo – Tunturi Automat 1977. Kansallismuseon kuukauden esine.
Roivainen, Päivi 2014: Pappa-Tunturi – Suomen ikiliikkuja. Teoksessa Sisua, Siloa ja sinappia. Merkkituotteita Turusta. Sivut 296–307. Turun maakuntamuseon julkaisuja 6.

 

Korvissa soiva musiikki

Kadulla kulkiessa ei voi välttyä havaitsemasta eri värisiä ja mallisia korvakuulokkeita. Monet ihmiset ovat ladanneet älypuhelimiinsa musiikkipalvelimia (Spotify, SoundCloud), ja kuljettavat näin musiikkia vapaasti mukanaan. Mutta kukapa muistaa vielä korvalappustereot, Walkmanin ja mp3-soittimen?

Sähköinen äänilevyjen valmistus alkoi 1920-luvulla, jolloin myös kannettavan musiikkisoittimen edeltäjäksi luonnehdittava taskulevysoitin Mikiphone keksittiin. Muutama vuosikymmen myöhemmin nuorison reppuja täyttivät Philipsin C-kasetti ja kannettava kasettisoitin. Ensimmäinen korvalappustereo, Sony Walkman, saapui markkinoille 1980-luvun vaihteessa. Samana vuosikymmenenä Philips ja Sony esittelivät CD-levyn, jota pystyi kuuntelemaan kannettavassa muodossa. CD-levyjen, mp3-soittimien ja iPodien käyttöönoton myötä vanhat LP-levyt siirtyivät lähes kokonaan historiaan 1990-luvulla.

”Että [korvalappustereot] voi ottaa mukaan, kun lähdit johonkin matkalle tai jonnekin, kun se toimi kuitenkin pattereilla. Ja sitä voi kuunnella, esim. jos teit jotain koulutehtäviä, kun menit mummulaan linja-autossa… — Se vapautti kuitenkin siinä mielessä, että sä pystyit kuuntelee musiikkia melkein missä vaan.”*

Kannettavat musiikkisoittimet ovat mahdollistaneet musiikin kuuntelun liikkeellä ollessa, eikä musiikkia tai radiota tarvitse enää kuunnella pelkästään sisätiloissa. Mukana kulkeva musiikki on esimerkiksi keino rentoutumiseen ja keskittymiseen. Lisäksi kuuntelulla täytetään ”tyhjää aikaa”; odottelun ja matkustamisen tunteja. Toiset kuuntelevat musiikkia korvanapeista aina liikkeellä ollessaan, toiset vain kotona tai eivät juuri ollenkaan. Älypuhelimella voi lisäksi toistaa radio-ohjelmia, podcasteja ja äänikirjoja.

Sony Walkman, korvalappustereo 1980-luvulta. Helsingin kaupunginmuseo.

Nykypäivänä musiikin kuuntelua ovat entisestään lisänneet älypuhelinten, musiikkipalvelimien ja suoratoisto- eli striimauspalveluiden yleistyminen. Nyt kannettavaksi musiikkisoittimeksi miellettään älypuhelin, johon on kytketty kuulokkeet. Kuluttajat haluavat erityisesti korvakuulokkeiltaan hyvää äänenlaatua, kestävyyttä, taustamelun vaimennusta, unohtamatta mukavuutta sekä kuulokkeiden miellyttävää ulkonäköä. Mahdollisesti tulevaisuudessa tulee olemaan myös älykuulokkeita, jotka ovat itsessään langattomia musiikkisoittimia. Ne saattavat musiikin soittamisen ohella mitata käyttäjänsä sydämen rytmin.

 

Teksti: Elisa Halsinaho & Sanni Lilja, kansatieteen työseminaari 2016 (toim. Marianne Mäkinen)
* Viittaus haastattelusta kansatieteen työseminaarin pienoistutkielmassa ”Vapauttavaa, arkista ja alati kehittyvää – kokemuksia kannettavista musiikkisoittimista Suomessa” (Halsinaho, Elisa & Lilja, Sanni 2016).

Artikkelikuva: Polkupyöräilevä metallimusiikkifani kuuntelee musiikkia korvakuulokkeilla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, valokuvaaja Sakari Kiuru 2013. 

 

Arki luistaa! Tehdasyhteisön perhe-elämän muutoksia

Forssan tekstiilitehdasyhteisössä vietettiin työntäyteistä arkea 1950–1970-luvuilla. Monet uudistukset vaikuttivat lapsiperheiden arkeen. Kodinkoneet yleistyivät ja helpottivat elämää. Myös vapaa-aika lisääntyi ja monipuolistui.

1960-luku ja erityisesti 1970-luku olivat kotien koneellistumisen aikaa Suomessa. Myös tavallisille tehdastyöntekijäperheille oli mahdollista hankkia arkea helpottavia kodinkoneita, kuten pyykinpesukoneita, sekä vapaa-ajan elämyksiä tuovia laitteita, kuten levysoittimia. Pyykinpesu oli aikaa vievää, joten pesukone toi helpotusta monen perheen arkeen.

Forssan tekstiiliteollisuudessa työskenteli paljon naisia, ja he usein jatkoivat työssäkäyntiä myös naimisiinmenon jälkeen. Jääkaappi toi enemmän vapautta ja osaltaan mahdollisti naisten aktiivista työssäkäyntiä. Jääkaapissa ruuat säilyivät kaikkina vuodenaikoina eikä arkea tarvinnut enää suunnitella niin, että kaikki valmistettu ruoka pitäisi syödä kerralla pois. Kaupassakäyntiväli saattoi pidentyä, kun samalla kertaa ruokaa voitiin ostaa useammaksi päiväksi.

1960-luvulla myös lastenvaunut muuttuivat kevyemmiksi, korkeammiksi sekä toimivimmiksi. Vaunuihin sai myös kiinnitettyä ratasistuimen, jonka ansiosta vaunuja saattoi käyttää myös lapsen kasvettua ohi varsinaisen vaunuiän, eikä erillisiä lastenrattaita tarvinnut hankkia. Vaunukopan alle ilmestyi samalla vuosikymmenellä metallikori ostoskassia varten. Äitien arki hieman keveni, kun ruokakassin sai laitettua vaunujen kyytiin, sillä naiset yleensä suorittivat perheiden ruokaostokset.

Työviikon lyheneminen viisipäiväiseksi 1960–1970-lukujen taitteessa kasvatti merkittävästi työntekijöiden vapaa-aikaa.

Samoihin aikoihin autojen lisääntyminen laajensi ihmisten vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Suomalaisista kotitalouksista 43 prosentilla oli käytössään auto vuonna 1971. Autoa hyödynnettiin tuolloin ensisijaisesti vapaa-ajanmatkoilla, mutta vähitellen yhä useammin myös työmatkoihin.

Suosituimmat harrastukset 1960-luvun lopulla olivat ulkoilu, retkeily, kalastus, metsästys sekä urheilu ja ulkopelit. Ulkoilu ja liikunta saivat uuden kilpailijan televisiosta, joka yleistyi 1960-luvulla. Televisio laajensi maailmaankuvaa ja Forssastakin käsin nähtiin maailman ihmeitä. Televisio muokkasi myös käsityksiä hyvästä elämästä. Ohjelmista saatiin viitteitä millaista perhe-elämän kuuluisi olla. Lisäksi televisio-ohjelmat vaikuttivat perheiden ajankäyttöön ja aikatauluihin.

 

Teksti: Maria Vanha-Similä, kansatieteen jatko-opiskelija, FM

Artikkelikuva: Naisten viestijoukkue vaihtaa Finlayson-Forssa Oy:n eri osastojen välisissä hiihtokilpailuissa vuonna 1952. Forssan museon kokoelma.

Lue lisää tehdasyhteisöjen arjesta:
Vanha-Similä, Maria 2016: Tehdasyhteisön arkea, Hiiskuttua-verkkolehti.
Vanha-Similä, Maria 2014: Yhtiöön! Yhtiöön! Töihin Forssan tekstiiliteollisuuteen 1950–2000-luvuilla. – Niina Koskihaara & Maija Mäki & Kirsi Sonck (toim.). Osumia. Kansatieteellisiä avauksia muutoksesta, sen hallinnasta ja sopeutumisesta, sivut 78–84. Turku: Turun yliopisto.