Leikkimässä – Legot ja View-Master
Suomalainen lapsi oli perinteisessä maatalousyhteiskunnassa varsin nopeasti työhön kykenevä, sillä jo kymmenvuotiaina etenkin monet tytöt toimivat vieraissa taloissa pikkupiikoina. Ei olekaan ihme, että monilla vanhoilla leikkikaluilla on ollut aitojen työkalujen ja -välineiden muoto ja työhön totuttamisen funktio. Leikkikaluteollisuuden tuotteet löytyvät kuitenkin nopeasti toreilta ja markkinoilta. Mekaaniset lelut kehittyvät sähköisiksi ja edelleen digitaalisiksi. Monilla leluilla on ollut ja on edelleen kuitenkin opetuksellinen painoarvo. View-Master avasi maailman ihmeitä katseltavaksi. Meccanot ja legot antoivat mahdollisuuden rakentaa sitä pienoiskoossa. Muovin aikakausi avaa oven monen kaltaisille hahmoille ja sukupuolierottelu autoihin ja nukkeihin loivenee. Tietokoneet luovat mainituille View-Mastereille jatkumon, ensin tennispelien, Tetriksen ja vähitellen yhä laajempien ja monimutkaisempien pelien parissa.
Kotona – IKEA ja lankapuhelin
Asunto ja koti eivät välttämättä aina merkitse ihmiselle yhtä ja samaa. Puhumme lapsuudenkodista, kotikaupungista ja kotimaasta. Kotona oleminen merkitsee yleisesti asuinpaikan käsittämistä vakiintuneeksi olinpaikaksi, johon on myös erityinen tunneside. Koti muokataan turvalliseksi, sisustetaan mieltymysten mukaan ja jaetaan tarkoituksenmukaisella tavalla asukkaiden kesken. Koti onkin moniulotteinen ja ilmeinen kokonaisuus. Kodista lähdetään ja sinne saavutaan, siellä syödään ja usein saunotaankin. Koti kertoo identiteetistämme ja toimii perustarpeiden tiivistymänä. Kyläily, sukulaiset, naapurit ja viestintävälineet sekä media rakentavat kodin merkitystä muiden kotien ja asuntojen verkkoon. Tutkimuksellisesti koti kattaa yhtä lailla rakennustekniset yksityiskohdat kuin pokeri-iltojen tai Tupperware-kutsujen merkityksen.
Syömässä – pettuleipiä ja jauhomatoja
Ruoka ja syöminen kuuluvat ihmisen perustarpeisiin ja ovat samalla olleet aina etnologisen tutkimuksen eräitä kulmakiviä. Arkisen ruuan erilaiset ajalliset ja alueelliset muodot ja esittäminen ovat olleet eräs tapa hahmottaa aineellisen kulttuurin kulttuurirajoja ja -alueita. Alueellisen ja arkisen sekä hätä- tai juhlaruuan käsittelyn rinnalle ovat nousseet niin etninen ruoka, pikaruoka, funktionaaliset elintarvikkeet, ruokapula, kuin yleisemminkin ruoan suhde elämäntapaan ja terveyteen. Reseptien rinnalle ovat nousseet muun muassa luomu, lähiruoka, eettinen näkökulma ja vegaanius.
Töissä – kaupankäyntiä ja kenttätöitä
Maaseutuyhteiskuntaan kuuluva työnteko on usein kansatieteessä saanut talonpoikaisen leiman. Pellosta, karjasta ja luonnon muista antimista elantonsa ottava ei useinkaan tuntenut työaikaa eikä juuri lomiakaan. Tosiasiassa sosiaalinen hierarkia oli monimuotoinen ja työ liittyi myös ammattikäsityöläisiin (mm. sepät, vaatturit, suutarit), kaupankäyntiin ja jopa varhaiseen teollisuuteen. Kansatieteellisessä tutkimuksessa kaupunki nousi esiin vasta 1950-luvun loppupuolella. Palveluammatit, terveyden- ja sairaanhoito, hallinto, rakentaminen ja teollisuuden monet haarat synnyttivät uusia tutkimustehtäviä. Kansatieteelle erittäin tärkeä työ on sen tekemä kenttätyö: jalkautuminen arkisten ilmiöiden ja aineistojen pariin.
Liikkeellä – moposta moottorikelkkaan
Liikkumisen, liikennevälineiden ja -reittien tutkimus johtaa kansatieteessä kysymyksiin yhteisteiden tai siltojen kunnossapidosta, polkupyörän merkitykseen ja edelleen motorisoitujen välineiden, kuten mopedin ja auton arkiseen käyttöön. Kävelystä tai hölkästä muodostuu sosiaalinen harrastus, mutta yhtä lailla kokoontuvat mp-harrastajat kokoontumisajoihin tai mopoautoilijat viikonloppuisin S-marketin pihaan. Liikkumisen tekniset innovaatiot ovat vaikuttaneet myös ympäristöömme ja elinkeinoihimme. Asemanseutuyhdyskunnat syntyivät rautatien yleistymisen myötä. Moottorikelkka muutti pohjoista porotaloutta. Sähköautot tarvitsevat erilaisia tankkauspisteitä. Nostalgiallakin on sijansa. Hyvänä esimerkkinä toimii Pappa-Tunturi.